Elisa, Sonera ja DNA alentavat yhdysliikennemaksuja - Digitoday - Ilta-Sanomat

Telekolmikko leikkaa yhdysmaksuja – Viestintävirasto halusi enemmän

Kuvituskuva
Julkaistu: 10.2.2014 15:57, Päivitetty 10.2.2014 17:57

Elisan, Soneran ja DNA:n toisiltaan perimät yhdysliikennemaksut laskevat selvästi. Vaikutus kuluttajahintoihin on epäselvä.

Suomen kolme suurinta teleoperaattoria Elisa, Sonera ja DNA alentavat selvästi yhdysliikennemaksujaan ensi syksystä lukien.

Operaattorit perivät toisiltaan näitä maksuja tukkuhintaan perustuen. 1. syyskuuta alkaen hinta tippuu nykyisestä 2,8 sentistä minuutilta 1,87 senttiin minuutilta. Uudet hinnat on sovittu vuoden 2015 marraskuun loppuun asti.

Viestintävirasto on ollut operaattorien kimpussa yhdysliikennemaksuista usean vuoden ajan huolehtiakseen kilpailusta ja matkapuhelujen hintojen pysyvästä edullisuudesta kuluttajille. Uusinkaan sopimus ei silti virastolle riitä.

– Pidän operaattoreiden saavuttamaa neuvottelutulosta ja hintojen alenemista jopa kolmanneksella erittäin myönteisenä. Suomen yhdysliikennemaksut ylittävät kuitenkin alennuksen jälkeenkin EU:n keskimääräisen hintatason merkittävästi ja siksi edellytämme hinnanalennuksia myös jatkossa, toteaa Viestintäviraston Markkinat-toimialan apulaisjohtaja Marja Lehtimäki tiedotteessa.

EU:ssa keskimääräinen matkapuheluiden yhdysliikennemaksu oli viime heinäkuisten tietojen mukaan 1,46 senttiä minuutissa.

It-viikko ei tavoittanut teleoperaattorien tai Viestintäviraston edustajia arvioimaan, alentaako sopimus kuluttajahintoja. DNA huomautti omassa tiedotteessaan, ettei yhdysliikennemaksuilla ole suoraa vaikutusta vähittäis- eli asiakashintoihin.

Tuoreimmat osastosta