Digitoday

Nasa lopettaa ison Mars-mönkijän rääkkäämisen

Julkaistu:

Curiosityn alkutaival Marsissa on ollut kirjaimellisesti kivinen, minkä vuoksi pyöriä ryhdytään nyt säästämään etsimällä auton kokoiselle mönkijälle tasaisempia polkuja.

Nasan mönkijäylpeys Curiosity on tutkinut Mars-planeettaa puolitoista vuotta, mikä on vähän verrattuna Opportunityn uskomattomaan kymmeneen vuoteen. Mutta matkantekoa uhkaa pyörien kiihtynyt kuluminen, mihin Curiosityn ajajat eivät olleet varautuneet.

Nasa kertoi
alumiinipyörien lommoutumisesta ja reikiintymisestä joulukuussa. Nyt avaruushallinto sanoo miettivänsä uusia ajotekniikoita reikiintymisen hidastamiseksi. Niihin lukeutuu ajaminen taaksepäin tai nelivedon käyttäminen kaikkien kuuden pyörän sijaan.

Osa vahingoista voi johtua takapyöristä, jotka puskevat muita pyöriä teräviä kiviä vasten. Curiosityn mekaanisen suunnittelun päävastaava Richard Rainen havainnollistaa asiaa:

– Kun rullaa pyörällistä matkalaukkua reunakiveyksen yli, voi tuntea eron siinä, että yrittää työntää matkalaukkua kiveyksen yli sen sijaan, että vetää sen yli, Rainen sanoo tiedotteessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Curiositylle harkitaan etappia pienen hiekkadyynin ylitse, jotta teräviä kiviä voitaisiin välttää matkalla seuraavaan tiedekohteeseen. Päätöstä reitistä ei ole vielä tehty.

Turvallisemmat reittivalinnat voivat tosin hidastaa tieteentekoa, sillä matka kulloinkin tutkittavaan kohteeseen voi käydä entistä useamman mutkan kautta. Myös puheet hiekkadyynin ylittämisestä pistävät mietteliääksi, sillä Opportunityn sisarmönkijä Spirit jäi aikanaan kiinni juuri löysään hiekkaan.

Onneksi Nasalla on silmä Marsin taivaalla sopivien reittien arvioimiseksi satelliittikuvin. Maan kamaralla on myös kopio Curiositysta, joten erilaisia maastoja voidaan testata ennen kuin Marsin miljardimönkijä komennetaan liikkeelle.

Elokuussa 2012 Marsiin saapunut Curiosity on ajanut tähän mennessä lähemmäs viisi kilometriä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    3. 3

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    6. 6

      Michael Jacksonin nuorimmasta pojasta Blanketista, 15, julkaistiin tuore kuva – fanit hullaantuivat: ”Näyttää isältään”

    7. 7

      Saara Aallon X Factorissa voittanut Matt Terry palasi tv-kisan lavalle vuotta myöhemmin – joutui valtavan ryöpytyksen kohteeksi ulkonäkönsä vuoksi

    8. 8

      Nämä kuvat paljastavat – Teuvo Teräväinen ja Sebastian Aho ovat NHL:n ehdotonta kärkeä

    9. 9

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    10. 10

      ”Outo vierailija kaukaisesta tähtijärjestelmästä” – tutkijoita ällistyttänyt sikarin mallinen asteroidi sujahti aurinkokuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    4. 4

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. 6

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    7. 7

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    8. 8

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    9. 9

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    10. 10

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    9. 9

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    3. 3

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    6. Näytä lisää