Digitoday

Paytrail sai lunta tupaan katkosta – lupaa parempaa

Julkaistu:

Paytrail myöntää huonon tiedottamisen kesken viikonlopun merkittävän palveluhäiriön. Verkkokauppiailta on tullut kitkerää palautetta.
Paytrailin kauppiaille lähettämästä kirjeestä saa sen käsityksen, että nyt otettiin valittelujen ja kumppanin syyttämisen sijaan myös opiksi.
 
– Päivä oli asiakkaillemme ja meille erittäin murheellinen. Kumppanimme Cygaten palveluhuolto epäonnistui totaalisesti. Selvitämme miten voisimme jakaa palvelut kahden eri toimijan alle, etteivät yhden kumppanin ongelmat pysäytä koko palvelumme toimintaa, kertoo Paytrailin toimitusjohtaja Markus Laurio.
 
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
Paytrail on jo lisännyt etusivulleen Palvelun saatavuus –linkin, joka tarjoaa tulevissa vikatilanteissa suoran kanavan jakaa tilannetietoa. Vastaava toiminnallisuus on ollut jo pitkään esimerkiksi maksupalveluja tarjoavalla Klarnalla.

– Jatkossa tulemme noudattamaan entistä avoimempaa linjaa ja tulemme kertomaan mahdollisten virhetilanteiden aiheuttajat, jotta asiakkaamme saavat mahdollisimman totuudenmukaisen ja reaaliaikaisen kuvan asiasta, Lennu Keinänen, toinen Paytrailin perustajista kirjoitti vastauksena asiakkaille.

Tehtävälistalle jää vielä maksavan loppuasiakkaan informoiminen vikatilanteissa. Sunnuntaina katkoksen jatkuessa yksi kauppiaista kommentoi naulan kantaan, että ”nimenomaan tuon maksajan informoiminen on tässä tilanteessa tärkeää, jotta asiakkaat tulevat myöhemmin takaisin verkkokauppaan, eivätkä vain totea, että verkkokauppa ei toimi”.
 
Paytrailin asiakaspalvelusta kerrotaan, että yhtiö aikoo ilman muuta pyrkiä korvaamaan aiheutuneen vahingon asiakkailleen. Ensimmäisenä luultavasti keskustellaan kuitenkin vain kuukausimaksujen hyvityksestä. Oletettavaa on, että tällaisessa tilanteessa palvelusopimukset yhtiöiden välillä johtavat myös rahallisiin korvauksiin.
 
Paytrail ei ole verkkokaupoille edullisin maksunvälittäjä, mutta sitä pidetään luotettavana.

– Olen maksanut enemmän kk-maksua sitä varten, että palvelu pelaa verrattuna edullisempaan Checkout.fi -palveluun, kertoo yksi kauppiaista.
 
Myös monien suomalaisten verkkokauppojen käyttämän Suomen Maksuturva Oy:n palvelussa oli sunnuntaina katkos, joka kesti vieläkin pidempään, maanantaiaamuun asti.
 
Verkkokaupoissa tekniikasta vastaavat saavat lähiaikoina elää jännityksessä, sillä Cygate joutui sunnuntaina palaamaan takaisin vanhaan ratkaisuun, jonka tiedetään aiheuttaneen aiemmin ongelmia ainakin Paytraililla. Myöhemmin on ilmeisesti yritettävä tehdä nyt pieleen mennyt päivitys uudelleen.

Cygate ja Paytrail ovat tehneet tähän asti onnistunutta yhteistyötä vuodesta 2008 alkaen. Lue mistä alun perin sovittiin: Case Paytrail.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Toni Edelmann on kuollut

    5. 5

      Väärä vainaja haudattiin Oulussa – hauturi pahoillaan: ”Näin pääsi käymään”

    6. 6

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    9. 9

      Tähän vetoon Vain elämää päättyi: Cheekin Surulapsi veti mykäksi – katsojat ihastuivat täysin

    10. 10

      Turun kaupungin sairaalan klinikalle mittavat vahingot tulipalossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    3. 3

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    4. 4

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    5. 5

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    6. 6

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    7. 7

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    8. 8

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    9. 9

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    10. 10

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Toni Edelmann on kuollut

    5. 5

      Väärä vainaja haudattiin Oulussa – hauturi pahoillaan: ”Näin pääsi käymään”

    6. Näytä lisää