Nokialta odotetaan Windows 8.1 -puhelimia - Digitoday - Ilta-Sanomat

Nokialla 007:n elkeet? Odotuksissa ilmaohjaus, Cortana...

Nokia valmistelee uusia puhelimia ja niissä käytetään tulevan Windows Phone 8.1 -alustan uudistuksia, The Verge ennakoi. Yksi puhelimista, "Goldfinger", osaa erikoisen, mutta kiistellyn tempun.

18.12.2013 13:12 | Päivitetty 18.12.2013 13:13

The Verge kertoo, että se on saanut tietoja Microsoftin ja Nokian suunnitelmia tuntevilta lähteiltä. Tiedot liittyvät tulevaan Windows Phone 8.1 -ohjelmistopäivitykseen ja sitä käyttäviin Nokian uutuusmalleihin. Nokian puhelinvalmistus siirtynee Microsoftin haltuun joskus ensi vuoden alkupuolella.

Lähteiden mukaan Windows Phone 8.1:n kaksi suurinta uudistusta ovat ohjauskeskus ja Applen Siriä muistuttava henkilökohtainen avustaja. Molemmista uudistuksista on kuultu huhuja aiemminkin.

The Verge kertoo nyt, että Windows Phone 8.1:n testaus on käynnissä Microsoftin sisällä. Uutuuksista kerrottaisiin julkisuuteen tarkemmin yhtiön huhtikuun kehittäjäkonferenssissa.

Microsoftin henkilökohtaisen avustajan nimi olisi Cortana. Puhelinta voisi sen avulla ohjata puhekäskyillä Applen Sirin tyyliin. Myös uusi ohjauskeskus muistuttaisi Applen iOS-alustan vastaavaa toimintoa. The Vergen mukaan ohjauskeskus tulisi esiin ruudun yläosasta ja se sisältäisi puhelimen keskeisiä säätöjä ja puhelimeen tulleita ilmoituksia.

Nokia ”Goldfinger” ja ”Moneypenny”

Windows Phone 8.1 -päivitys tulee Nokian kahteen uuteen puhelinmalliin, joiden koodinimet on lainattu James Bond -elokuvista. The Verge on kertonut jo aiemmin, että Goldfinger-puhelin sisältäisi toiminnon, jossa puhelinta voi ohjata ruudun yläpuolella ilmassa tehtävillä eleillä.

Samsung esitteli alkuvuonna vastaavaa tekniikkaa Samsung Galaxy S4 -puhelimessa. Ilmassa tehtävät ohjauseleet saivat kuitenkin kehnoa palautetta, ja Samsungin tekniikkaa arvosteltiin keskeneräiseksi.

Nokian toinen Windows Phone 8.1 -uutuus on Moneypenny. The Vergen tietojen mukaan Nokia siirtää siinä ruudun alareunan painikkeita kosketusnäytölle virtuaalisiksi painikkeiksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?