Ministeriö haluaa Suomesta ponnahduslaudan Baidulle Eurooppaan

Julkaistu:

Liikenne- ja viestintäministeriö houkuttelee "Kiinan Googlea" eli Baidua Suomeen.


Asunto- ja viestintäministeri Pia Viitasen (sd.) hiljattain päättyneen Kiinan-vierailun aikana suomalainen virkamiehistö kävi keskusteluja Kiinan suurimman hakukoneen, Baidun, kanssa, kertoo ylijohtaja Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriön viestintäpolitiikan osastolta.

Baidu on noin 700 miljoonan ihmisen käyttämä hakukone ja Kiinan ehdoton markkinajohtaja. Sillä arvioidaan olevan yli 80 prosentin markkinaosuus Kiinassa tehtävistä internet-hauista.

Kiinan ohella Baidu toimii kahdeksassa muussa maassa ja tarjoaa hakukoneen ohella kymmeniä palveluja, kuten yhteisö- ja karttatoimintoja.

Tapaamisen syy oli liikenne- ja viestintäministeriön halu saada Baidu tulemaan Suomeen.

– Kiinan markkina on pian saturoitu. Lopulta Baidu ei voi olla vain Kiinassa, sen on haastettava Google Euroopassa ja Afrikassa. Toivotamme Baidun tervetulleeksi Suomen kautta Eurooppaan, Ristola sanoo.

Ristolan mukaan keskustelut Baidun kanssa käytiin hyvässä hengessä.

– Meille jäi sellainen kokemus, että he ottivat meidät tosissaan.

Baidun markkinaosuus Kiinassa on päässyt kasvamaan Googlen vetäydyttyä Kiinasta. Google yritti tasapainotella Kiinan hallituksen sensuurivaatimusten kanssa useamman vuoden ennen päätöstä poistua maasta.

Googlen luovutettua kiinassa se alkoi ohjata kävijöitä Honkongin-hakukoneeseensa. Tämä johti Google-hakujen sensuroimiseen Kiinassa. 

Kommentit

    Näytä lisää