Digitoday

Kiinni itse teossa: Poliisi väijytti pankkiautomaattikonnat

Julkaistu:

Poliisi vaani porttikongissa, kun rikolliset yrittivät murtaa pankkiautomaatin Orimattilassa.

Päijät-Hämeen poliisi oli hyvin asemoitunut nappaamaan kaksi pankkiautomaatin kimpussa ollutta romanialaista miestä tiistain vastaisena yönä.

Tiedotteen mukaan kaksikko oli ennen Orimattilaa murtanut automaatteja muun muassa Lahdessa, mistä oli syntynyt automaattinen hälytys. Miehet olivat kuitenkin kaikonneet ennen virkavallan saapumista.

Poliisi keksi mennä odottamaan konnia Orimattilaan ja sinne he pian saapuivatkin. Kun tekijät olivat laittaneet automaattiin niin sanotun murtoraudan, teki automaatti hälytyksen. Se oli merkki  "hämäriin porttikongeihin" jalkautuneelle poliisille ottaa miehet kiinni.

Kaiken kaikkiaan miesten epäillään murtautuneen ympäri Etelä-Suomea useisiin pankkiautomaatteihin yhteensä 13 eri paikkakunnalla Salon ja Haminan välillä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Autoon piilotetun murtosaaliin löysi rahan haistava koira, mutta autoa piti purkaa reippaasti ennen kuin kätkö paljastui.

Yleensä
skimmausta

Suomessa on vuosien varrella tehty useita pankki- tai maksuautomaattirikoksia, joissa laitteisiin on tyypillisesti asennettu maksukortin tietoja lukeva skimmauslaite.

Mutta joskus on myös käytetty raakaa voimaa rahojen saamiseksi. Vuonna 2009 Suomessa räjäytettiin useampi pankkiautomaatti sillä seurauksella, että tekijät saivat paitsi palanutta rahaa, myös poliisit kimppuunsa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    2. 2

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    5. 5

      Tulli epäilee: Torniolaismiehen kävelyreissuilla oli rikollinen tausta – salakuljetti yli 400 kiloa nuuskaa Suomeen

    6. 6

      Sisko HS:ssä: Down-tyttöä tuijotetaan ja haukutaan: ”Onks sun siskolla ees aivoja”

    7. 7

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    8. 8

      Apumies-Markku purkaa salaa huutokauppakeisarin nahkatakin tuolinpäälliseksi – Akilta hervoton reaktio

    9. 9

      Vanhus luovutti valepoliisille verkkopankkitunnukset, tililtä hävisi liki 170 000 € – poliisi: ”Juoni on ollut se tavallinen”

    10. 10

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    4. 4

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    5. 5

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    6. 6

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    7. 7

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    8. 8

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    9. 9

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    10. 10

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    2. 2

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    5. 5

      Tulli epäilee: Torniolaismiehen kävelyreissuilla oli rikollinen tausta – salakuljetti yli 400 kiloa nuuskaa Suomeen

    6. Näytä lisää