Digitoday

300 gigatavun optinen levy: Säilytystä sukupolvelta toiselle?

Julkaistu: , Päivitetty:

Tämä tuote tuskin tulee ihan heti kuluttajien ulottuville. Sony ja Panasonic aikovat varmistaa pilven 300 gigatavun optisilla levyillä.

Japanilaiset Sony ja Panasonic uskovat fyysisten tallennusmedioiden tulevaisuuteen, vaikka kaikki nykyään puhuvatkin tiedot sullomisesta "pilveen" eli nettiin. Yhtiöt kertovat tähtäävänsä vuoden 2015 loppuun mennessä vähintään 300 gigatavua säilövään optiseen levyyn.

Yhtiöt itse asiassa perustelevat hankettaan juuri pilvipalvelujen yleistymisellä. Sonyn ja Panasonicin mukaan optiset levyt kestävät hyvin aikaa fyysisesti ja pysyvät yhteensopivina tulevien standardien kanssa. Siksi ne sopivat pitkän ajan säilytykseen ja siten esimerkiksi pilvipalvelujen tietomassojen varmistamiseen.

Sekä Sony että Panasonic ovat aiemmin kehittäneet tuotteita blu-ray-formaattiin perustuen.

– Kumpikin yhtiö on kuitenkin todennut, että optisten levyjen täytyy sallia huomattavasti isompi tallennuskapasiteetti tulevina vuosina, tiedotteessa sanotaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sonya ja Panasonicia yhdistää blu-rayn ohella huono taloudellinen tilanne. Panasonic esimerkiksi päätti viime vuoden lopulla jopa 10 000 hengen irtisanomisesta potkittuaan jo valmiiksi kymmeniä tuhansia. Fitch heitti kummankin yhtiön roskalainaluokkaan viime marraskuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Shirly Karvinen nappasi lemmekkään kuvan uima-altaalla – Vertti-rakas paljaiden säärten suojassa

    3. 3

      Säilytätkö sinäkin maitopurkin jääkaapin ovessa? Se voi olla virhe – näin täytät jääkaapin oikein

    4. 4

      Suvi Pitkänen katsoi tv:stä imetyskeskustelua ja kimmastui: ”Aamukahvit meinasi mennä väärään kurkkuun”

    5. 5

      Surkeiden sattumusten sarja Nurmeksessa: Puu kaatui, sähköt meni, mökki syttyi tuleen, paloauto kolaroi

    6. 6

      Valtakunnansyyttäjä Nissinen myöntää syyllistyneensä tuottamukselliseen virkarikokseen

    7. 7

      Prinssi William tulee Suomeen

    8. 8

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    9. 9

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    10. 10

      SM-liigajoukkueen päävalmentaja joutui loukkaantuneiden listalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    5. 5

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    6. 6

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    7. 7

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    8. 8

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    9. 9

      Valtava ilmiö leviää: Julkkisnaiset rehellisinä seksuaalisesta häirinnästä – Paula Vesala jakoi pysäyttävän viestin

    10. 10

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Shirly Karvinen nappasi lemmekkään kuvan uima-altaalla – Vertti-rakas paljaiden säärten suojassa

    3. 3

      Säilytätkö sinäkin maitopurkin jääkaapin ovessa? Se voi olla virhe – näin täytät jääkaapin oikein

    4. 4

      Suvi Pitkänen katsoi tv:stä imetyskeskustelua ja kimmastui: ”Aamukahvit meinasi mennä väärään kurkkuun”

    5. 5

      Surkeiden sattumusten sarja Nurmeksessa: Puu kaatui, sähköt meni, mökki syttyi tuleen, paloauto kolaroi

    6. Näytä lisää