Digitoday

Hakkeri otti "kunnian" Apple-murrosta, mutta siinäkö koko totuus?

Julkaistu: , Päivitetty:

Turkkilainen hakkeri uskoo aiheuttaneensa Applen kehittäjäpalvelun alasajon, mutta totuus voi AllThingsD:n mukaan olla synkempi.

Kuka murtautui Applen kehittäjäpalveluun aiheuttaen sen sulkeutumisen toistaiseksi? Vastauksen piti olla jo selvillä, kun turkkilainen tietokoneintoilija Ibrahim Balic sanoi uskovansa olevan syypää.

Balic saattoi kyllä löytää haavoittuvuuden Developer Center -palvelusta ja käyttää sitä esimerkkiharjoituksessaan. Mutta AllThingsD:n John Paczkowski ei ole vakuuttunut. Hänen mukaansa kyse voi olla sattumasta.

– On vaikea uskoa, että hän on se kaveri, joka pakotti yhtiön taisteluasemiin ja sulkemaan Dev Centerin. Applen vastareaktion yhä jatkuva vakavuus viittaa hienostuneempiin hyökkääjiin, Paczkowski pohtii.

Toistaiseksi vain Balic itse on arvioinut olleensa tekijä. Hakkeri oli kertonut Applelle löytämästään haavoittuvuudesta, jolla hän onnistui kaappaamaan runsaasti käyttäjätietoja. Hänellä ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan ollut pahoja aikomuksia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tämän jälkeen Apple sulki palvelun, alkoi rakentaa sen tietoturvaa uusiksi ja sanoi, että tietoja on voitu varastaa.

Apple ei suostunut kommentoimaan asiaa AllThingsD:lle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Epäily: Isä yritti murhata perheensä Seinäjoella – poliisi etsii miestä, joka auttoi tulipalosta selvinnyttä 3-vuotiasta takapihalla

    2. 2

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    3. 3

      Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

    4. 4

      Miss USA saapui Suomen-lomalle! Kuuluisa näyttelijäpuoliso poseeraa lumisessa Helsingissä kuin kuka tahansa turisti: ”Suomi pitää kokea”

    5. 5

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    6. 6

      ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

    7. 7

      Lapsiperhettä odotti karu yllätys -25 asteen pakkasessa – syy ikävään huijaukseen selvisi

    8. 8

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    9. 9

      Video: Pyry-panda ”vilkutti” istualtaan uuden kotimaansa yleisölle

    10. 10

      Kuvat: Hyväntuulinen presidenttipari kävi äänestämässä – rouva Jenni Haukion laskettu aika lähellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    5. 5

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    6. 6

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    7. 7

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    8. 8

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    9. 9

      Miehet yrittivät repiä pankkiautomaatin S-marketin seinästä kauhakuormaajalla – tässä tulos

    10. 10

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Epäily: Isä yritti murhata perheensä Seinäjoella – poliisi etsii miestä, joka auttoi tulipalosta selvinnyttä 3-vuotiasta takapihalla

    2. 2

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    3. 3

      Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

    4. 4

      Miss USA saapui Suomen-lomalle! Kuuluisa näyttelijäpuoliso poseeraa lumisessa Helsingissä kuin kuka tahansa turisti: ”Suomi pitää kokea”

    5. 5

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    6. Näytä lisää