Digitoday

Tesla-mies tekee miljarditiliä sijoituksilla – ystävien taskut rauhaan

Julkaistu:

Sarjayrittäjä Elon Musk, joka tällä hetkellä johtaa sähköautoyritys Tesla Motorsia, on kasvattanut omaisuuttaan 2,9 miljardia dollaria, eli 2,3 miljardia euroa tänä vuonna.

Elon Muskin nimi nousi julkisuuteen, kun PayPal-maksujenvälitysyritys myytiin eBaylle vuonna 2002. Hän oli yksi yrityksen perustajista. Jo vuonna 1999 hän kartutti kassaansa myymällä ohjelmistoyritys Zip2:n Compaqille.

Musk on sijoittanut varojaan Teslan lisäksi myös ainakin uusiutuvan energian SolarCityyn, jonka kaksi hänen serkkuaan olivat perustaneet. Hän on myös suuri SpaceX-avaruusyrityksen omistaja.

Bloomberg arvioi Muskin omaisuuden arvoksi toukokuussa 4,8 miljardia dollaria.

Tänä vuonna sekä Teslan että Solar Cityn osakkeen arvo on ampaissut nousuun. Teslan osake on noussut 180 prosenttia. Yhtiö ilmoitti ensimmäisestä voitollisesta vuosineljänneksestä aikaisemmin tässä kuussa. Tesla maksoi myös takaisin kokonaan lainansa liittovaltiolle 10 vuotta etuajassa. Arvostettu Consumer Reports -lehti kutsui Teslan Model S -autoa parhaaksi kaikista testaamistaan autoista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

SolarCity kertoi asiakasmääränsä yli kaksinkertaistuneen vuoden takaisesta. Sen osake on noussut listautumisannin kahdeksasta dollarista lähes 49 dollariin.

Muskin Teslan osakepotin arvo on kasvanut tänä vuonna 2,1 miljardia dollaria. Hänen SolarCityn osakkeidensa arvo on kasvanut samaan aikaan 767 miljoonaa dollaria.

SpaceX, jonka listautumisannista huhutaan, on ensimmäinen yksityinen avaruusyritys, joka on onnistunut telakoimaan avaruusaluksen kansainväliseen avaruusasemaan. Se onnistui vuosi sitten ja jälleen viime lokakuussa.

Ei Muskinkaan elämä ole aina ollut helppoa, kirjoittaa CNN Money. Sen mukaan vuoden 2010 avioero-oikeudenkäynnissä Musk sanoi, ettei hänellä ole ollenkaan käteisvaroja ja hän joutuu elämään ystäviltä lainatuilla rahoilla.

Muskin rahatilanne on korjautunut sen jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

    2. 2

      Ursa: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

    3. 3

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    4. 4

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    5. 5

      Rekan kuljettaja ei ehtinyt jarruttaa ajoissa – poliisilta lisätietoa Vantaan vakavasta ketjukolarista

    6. 6

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    7. 7

      Media: Argentiinan sukellusveneen etsinnöissä havaittu mahdollinen signaali – etsijät yrittävät kiiruhtaa paikalle

    8. 8

      Onko sinunkin kotonasi kylmä patteri? Kokeile tätä niksiä

    9. 9

      Tuure Kilpeläinen maalasi muotokuvan naisystävästään Manuela Boscosta – katso kuva lopputuloksesta

    10. 10

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    3. 3

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    6. 6

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    7. 7

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    8. 8

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    9. 9

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    10. 10

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

    2. 2

      Ursa: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

    3. 3

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    4. 4

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    5. 5

      Rekan kuljettaja ei ehtinyt jarruttaa ajoissa – poliisilta lisätietoa Vantaan vakavasta ketjukolarista

    6. Näytä lisää