TeliaSoneralle markkinointikielto ja uhkasakko

Julkaistu:

Kuluttaja-asiamiehen mukaan TeliaSonera on markkinoinut tuotteitaan lainvastaisesti. Yhtiö sai markkinointikiellon, jota ylläpidetään 100 000 euron uhkasakolla.
Kuluttaja-asiamiehen mukaan TeliaSonera on markkinoinut puhelin- ja laajakaistaliittymiään, kanavapakettejaan sekä viihdepalveluaan lainvastaisesti. Yhtiö ei ole kertonut ilmoittelussaan, paljonko sopimus tulee maksamaan asiakkaalle.

TeliaSonera on ilmoittanut vain sopimuksen keston sekä ensimmäisen kuukausierän hinnan. Sen sijaan sopimuksen kokonaishintaa ei ole kerrottu samassa yhteydessä ja samalla huomioarvolla. Sopimusten pituus vaihtelee puolesta vuodesta kahteen vuoteen.

Kuluttajansuojalain mukaan yksilöidyn kulutushyödykkeen markkinoinnissa on kerrottava kokonaishinta. Markkinoinnissa on myös annettava riittävästi tietoa vertailun ja ostopäätösten tueksi. Tätä tietoa ei saa esimerkiksi piilottaa linkin taakse.

Kuluttaja-asiamies on huomauttanut asiasta TeliaSoneralle useamman kerran, mutta yhtiö ei ole korjannut virheitä. Tämän seurauksena kuluttaja-asiamies antoi TeliaSoneralle lainvastaisen markkinoinnin kiellon, jota on noudatettava 100 000 euron sakon uhalla.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Markkinointi & mainonta.

Kommentit

    Näytä lisää