Digitoday

Haavoittuvuus lukoissa: Hotellimurrot lisääntyvät, vankiloiden ovet aukeavat etähallinnalla?

Julkaistu:

Hotellihuoneisiin on tunkeuduttu käyttämällä hyväksi avainkorttilukkojen haavoittuvuutta. Jopa miljoonat lukot ympäri maailman ovat vielä paikkaamatta, Forbes kertoo.

Houstonin poliisi on pidättänyt 27-vuotaan miehen epäiltynä syyskuisista huonemurroista paikallisessa Hyatt House Galleria -hotellissa. Kyseessä ei ollut mikä tahansa murto, sillä tunkeutumisesta ei jäänyt jälkiä.

Epäillyn uskotaan ryöstäneen hotellin asiakkaita käyttämällä hyväkseen Onity-nimisen yhtiön avainkorttilukkojen haavoittuvuutta, Forbes-lehti kertoo.

Haavoittuvuuden paljasti hakkeri Cody Brocious viime kesänä. Hän takaisinmallinsi lukot ja huomasi voivansa teeskennellä kannettavaa laitetta, jota tarvitaan yleisavainten määrittelyyn ja avaamaan lukkoja, joiden akku on tyhjentynyt.

Brocious esitteli pikkurahalla rakentamansa laitteen, joka voidaan kytkeä lukkojen pohjaan digitaalisen avaimen lukemiseksi. Onity piti tekniikkaa alun perin kömpelönä, mutta hakkerit ovat sittemmin parannelleet sitä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Onity on alkanut tarjota tilapäistä ratkaisua ongelmaan. Ratkaisuun sisältyy muun muassa lukkoihin kiinnitettävä fyysinen suojus, jonka on tarkoitus ainakin hidastaa murtoyrityksiä.

Mutta pysyvämpi ratkaisu on uusi piirilevy jokaiseen noin neljään miljoonaan lukkoon hotelleissa ympäri maailman. Lukuisat huoneet pysynevät varkaiden ulottuvilla, sillä Onityn mielestä korjauskulut kuuluvat hotellien maksettaviksi. Brociousin mukaan kyseessä on kallis operaatio.

Nyt pelkona on, että vastaavat hotellimurrot voivat lisääntyä huimasti.

Onityn tapauksessa murtautujan on päästävä fyysisesti lukon luokse. Mutta tietoturvatutkijat ovat hälyttäneet pahemmastakin ongelmasta. Vuosi sitten tutkijat kertoivat, miten vankiloiden sellit voidaan avata etäältä.

Perusongelma on se, että monet arkaluontoiset laitokset ovat yhteydessä internetiin, mikä on helppo rajapinta asiansa osaaville kyberkonnille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miehet yrittivät repiä pankkiautomaatin S-marketin seinästä kauhakuormaajalla – tässä tulos

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Nina Mikkonen avautuu viiltävistä kommenteista, joita aikuiset laukoivat hänen erityislapsestaan: ”Toivoisin hieman ymmärrystä”

    4. 4

      Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

    5. 5

      Suosittu juontaja puhkesi kyyneliin kesken tv-lähetyksen – saa ensimmäisen lapsensa 46-vuotiaana

    6. 6

      Tyly havainto luotsivene­onnettomuuden tutkinnassa: Ohjaamosta oli mahdotonta pelastautua

    7. 7

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    8. 8

      Suvi Pitkänen avautuu terveysongelmistaan: lihoi mysteerisairauden vuoksi yli 10 kiloa – epäilty aivokasvain paljastuikin aivan muuksi

    9. 9

      Sami Jauhojärvi palaa kilpaladuille jo tänään! Hiihtää yllättäen Lahdessa

    10. 10

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    5. 5

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    6. 6

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    7. 7

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    8. 8

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    9. 9

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    10. 10

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miehet yrittivät repiä pankkiautomaatin S-marketin seinästä kauhakuormaajalla – tässä tulos

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Nina Mikkonen avautuu viiltävistä kommenteista, joita aikuiset laukoivat hänen erityislapsestaan: ”Toivoisin hieman ymmärrystä”

    4. 4

      Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

    5. 5

      Suosittu juontaja puhkesi kyyneliin kesken tv-lähetyksen – saa ensimmäisen lapsensa 46-vuotiaana

    6. Näytä lisää