Digitoday

Intelin pomo yllätti: Jää eläkkeelle

Julkaistu: , Päivitetty:

Paul Otellini vetäytyy syrjään siruyhtiöstä haastavalla hetkellä. Intel ei ole vielä onnistunut tekemään läpimurtoa tuiki tärkeisiin älypuhelimiin.

Maailman suurimman suoritinyhtiön pääjohtaja Paul Otellini yllätti monet – tiettävästi myös hallituksen – ilmoittaessaan eläkkeelle siirtymisestään ensi toukokuussa.

62-vuotias Otellini lähtee ennen Intelin pakollista 65 vuoden ikärajaa. Seuraaja ei ole heti selvillä ja Intel alkaa etsiä sellaista myös yhtiön ulkopuolelta, mikä on uutta Intelin 44-vuotisessa historiassa.

Intel ylensi kolme johtajaansa merkkinä siitä, että he saattavat olla mukana pääjohtajakilvassa. He ovat ohjelmistoliiketoiminnan johtaja Renee James, operatiivinen johtaja Brian Krzanich ja talousjohtaja Stacy Smith.

Intel listaa tiedotteessaan Paul Otellinin saavutuksia hänen kahdeksan vuotta kestäneen valtakautensa aikana. Liikevaihto ja ansiot olivat ennätyksellisiä aina viime vuoden loppuun asti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lisäksi yhtiö on Otellinin johdolla kehittänyt transistoreja, vähentänyt suoritinten virrankulutusta, esitellyt (tabletien varjoon jääneet) ultrabook-laitteet ja tuonut markkinoille ensimmäiset Intelin suoritinta kantavat älypuhelimet ja tabletit.

Mutta siihen saavutukset mobiilissa pitkälti jäävät. Intel ei ole onnistunut haastamaan mobiililaitteissa hallitsevaa brittiläistä ARMia. Samaan aikaan pc-myynti on pitkästä aikaa vajoamassa, mikä ruostuttaa Intelin perinteistä rahasampoa.

Kokeeko lähes 40 vuotta Intelissä viettänyt Otellini kenties, että hänen paukkunsa ovat käytetyt, ja nyt tarvitaan uutta näkemystä mobiiliin?

– Minulla on ollut etuoikeus johtaa yhtä maailman hienoimmista yrityksistä, Otellini sanoi ja lisäsi, että "nyt on aika siirtyä eteenpäin ja luovuttaa ruori uudelle johtajasukupolvelle".

Otellini aikoo toimia johdon neuvonantajana pääjohtajapestinsä jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Toni Edelmann on kuollut

    5. 5

      Väärä vainaja haudattiin Oulussa – hauturi pahoillaan: ”Näin pääsi käymään”

    6. 6

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    9. 9

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    10. 10

      Tähän vetoon Vain elämää päättyi: Cheekin Surulapsi veti mykäksi – katsojat ihastuivat täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    3. 3

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    4. 4

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    5. 5

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    6. 6

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    7. 7

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    8. 8

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    9. 9

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    10. 10

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Toni Edelmann on kuollut

    5. 5

      Väärä vainaja haudattiin Oulussa – hauturi pahoillaan: ”Näin pääsi käymään”

    6. Näytä lisää