Digitoday

Valamiehet Applelle: Maksa 368,2 miljoonaa dollaria!

Julkaistu: , Päivitetty:

Apple sai vaihteeksi takkiinsa patenttikäräjillä. Yhtiölle määrättiin satojen miljoonien sakot vpn-patenttien rikkomisesta.

Samsungista suurvoiton oikeudessa saanut Apple joutui häviäjän rooliin Teksasin piirioikeudessa keskiviikkona Suomen aikaa.

Valamiehistö katsoi, että Apple on rikkonut FaceTime-videopuhelutekniikassaan VirnetX-yhtiön neljää patenttia. Ne kaikki liittyvät vpn-teknologiaan (virtual private network).

Päätöksen mukaan Applen on maksettava korvauksia 368,2 miljoonaa dollaria eli noin 288 miljoonaa euroa. Apple on kiistänyt rikkomukset ja sanoo käyttäneensä FaceTimessä erilaista tekniikkaa, kuin mitä VirnetX väittää.

VirnetX ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Yhtiö haastoi Microsoftin oikeuteen vpn-teknologian luvattomasta käytöstä vuonna 2007.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Microsoft sopi jutun kolme vuotta myöhemmin 200 miljoonalla dollarilla, koska muuten korvaussumma olisi tiettävästi voinut nousta 300 miljoonaan.

VirnetX vaati Applelta 708 miljoonan dollarin korvauksia. Yhtiö on Applen kimpussa myös Yhdysvaltain kansainvälisen kaupan komissiossa ITC:ssä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    3. 3

      Nuori nainen yritettiin raiskata Vaasassa – epäilty tallentui valvontakameraan

    4. 4

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    5. 5

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    6. 6

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    7. 7

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    8. 8

      Antibiooteille vastustuskykyistä suolistobakteeria löydetty Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

    9. 9

      Nainen ryöstettiin väkivalloin Helsingissä – tunnistatko tämän miehen?

    10. 10

      Malmin nainen Aarnio-istunnossa: "Puhuin ihan puuta heinää, mitä sylki suuhun toi"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    6. 6

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    7. 7

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    8. 8

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    9. 9

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    10. 10

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    3. 3

      Nuori nainen yritettiin raiskata Vaasassa – epäilty tallentui valvontakameraan

    4. 4

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    5. 5

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    6. Näytä lisää