Huawein kumppani tarjosi amerikkalaisia antenneja Iraniin - Digitoday - Ilta-Sanomat

Huawein kumppani tarjosi jenkkiantenneja Iraniin

Huawein iranilainen kumppani oli lähellä rikkoa Iranin kauppasaartoa, uutistoimisto Reuters kertoo.

25.10.2012 18:41 | Päivitetty 25.10.2012 18:41

Kiinalaisen verkkolaitevalmistajan Huawein iranilainen toimittaja Soda Gostar Persian Vista yritti myydä amerikkalaisia antenneja teleoperaattori MTN Irancellille. Kauppa olisi ollut vastoin Iranille asetettua kauppasaartoa.

Uutistoimisto Reutersin mukaan operaattori peruutti noin 14 400 euron kaupan, kun se huomasi laitteiston olevan talouspakotteiden alainen. Antenneja ei ehditty toimittaa perille.

Tilaus tehtiin viime vuoden marraskuussa. Huawei vakuutti Reutersille, ettei sillä ollut osaa asiassa, koska yhtiö noudattaa tiukasti lakeja.

Huawei on ollut vaikeuksissa Yhdysvaltojen kanssa vakoiluepäilyksien vuoksi. Sen lisäksi kongressi on väittänyt, ettei Huawei ole tarjonnut todisteita talouspakotteiden noudattamisesta.

Huawein kilpailija kiinalainen ZTE on kärsinyt samanlaisista syytöksistä Yhdysvalloissa. Viime kesänä FBI alkoi tutkia ZTE:n kauppoja Iranin kanssa. Selvitys koskee kielletyn tekniikan viemistä maahan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?