Digitoday

Samsung syyttää valamiestä valehtelusta

Julkaistu: , Päivitetty:

Valamiehen mukaan Samsung takertuu vanhoihin asioihin, joilla ei ollut vaikutusta Samsungin vastaiseen päätökseen, Bloomberg kertoo.

Apple–Samsung-oikeudenkäynnin valamiehistöä johtanut Velvin Hogan joutui Samsungin hampaisiin. Korealaisyhtiön mukaan valamiehistön elokuinen päätös on epäkelpo, koska Hogan jätti kertomatta oleellisia asioista taustastaan.

Samsung huomautti anomuksessaan valamiespäätöksen hylkäämiseksi, että Hogan ei kertonut oikeudelle omasta konkurssistaan ja siihen liittyneestä entisen työnantajan Seagaten nostamasta oikeuskanteesta vuodelta 1993.

Hogan kiistää tehneensä mitään väärin. Tuomari halusi valamiehiä valitessaan tietää mistä tahansa käräjöinnistä viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja vuoden 1993 käräjöinti tapahtui paljon aikaisemmin.

– Jos minulta olisi kysytty avoimesti ilman aikarajoitusta, olisin tietenkin kertonut siitä, Velvin Hogan vakuuttaa Bloombergin haastattelussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hän oli yllättynyt, ettei Samsung tiennyt hänen historiastaan jo valmiiksi.

Samsungin mukaan Hogania on syytä epäillä puolueelliseksi, ja Samsungin olisi pitänyt saada perehtyä asiaan. Yhtiö sanoo, että sillä on merkittävä suhde Seagaten kanssa. Lisäksi Hoganin vastaisen kanteen nostanut asianajaja on naimisissa asianajajan kanssa, joka työskentelee Samsungia edustaneessa lakifirmassa.

Velvin Hogan on aikaisemmin kertonut, että Samsungin vastainen miljardin dollarin päätös patenttiloukkauksista johtui pitkälti yhtiön sisäisistä sähköposteista.

Yksi näistä sähköposteista oli vuonna 2010 lähetetty viesti, jossa kerrottiin Googlen pyytäneen Samsungia vaihtamaan tuotteidensa muotoilua niin, että ne eivät näyttäisi Applen tuotteilta.

Hoganin mukaan Googlen vaatimus muotoilun muuttamisesta ratkaisi valamiehistön kannan siitä, kopioiko Samsung tahallaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla – uusi parketti, kodinkoneita, seinät, sauna...

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    4. 4

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    5. 5

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    6. 6

      Annimari Korte joutui aggressiivisen ryöstön uhriksi Barcelonassa – ”Tässä on oltu vähän liikaa poliisien kanssa tekemisissä”

    7. 7

      Seksuaalisesti hyväksikäytetty Patrik Sjöberg paljasti – näin suomalainen isäpuoli manipuloi häntä teini-iässä: ”Antoi unilääkettä”

    8. 8

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    9. 9

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    10. 10

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    3. 3

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    4. 4

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    5. 5

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    6. 6

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    7. 7

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    8. 8

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    9. 9

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    10. 10

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla – uusi parketti, kodinkoneita, seinät, sauna...

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    4. 4

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    5. 5

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    6. Näytä lisää