Digitoday

Tietokonelasit aiheuttivat hyökkäyksen McDonald'silla

Julkaistu: , Päivitetty:

Torontolainen tietokonelasien kehittäjä joutui hyökkäyksen kohteeksi pariisilaisessa McDonald's-ravintolassa. Torontolainen professori kertoo kummallisesta tapauksesta blogissaan ja esittää lasien ottamia valokuvia.

Toronton yliopiston professori Steve Mann kehittää digitaalisia näkemisen apuvälineitä ja pitää itse jatkuvasti googletyylisiä tietokonelaseja. Hän vieraili perheineen Pariisissa. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä perhe meni syömään paikalliseen McDonald's-ravintolaan.

Jo jonossa professorilta tultiin kysymään oudoista laseista. Hän esitteli varalta mukaansa ottamiaan papereita, joissa oli muun muassa lääkärin antama todistus ja teknistä tietoa laseista. Perhe sai tilata aterian.

Kun perhe oli pöydässä syömässä, kolme muuta McDonald'sin työntekijää tuli kyselemään laseista. Tällä kerta paperit eivät tyydyttäneet, vaan ne rutattiin ja revittiin.

Sitten yksi miehistä yritti repiä lasit pois Mannin päästä, mutta ne on kiinnitetty niin, etteivät ne irtoa ilman erikoistyökaluja. Mann työnnettiin ulos ravintolasta ja rytäkässä lasit rikkoutuivat. Ne on kuitenkin suunniteltu niin, että rikkoutuessaan ne tallentavat viimeksi nähdyn kuvavirran.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Professorin blogissa on kuvia McDonald'sin useista työtekijöistä. Blogin kuvissa kasvot on peitetty valkoisilla lapuilla, jotka tunnistavat henkilöt todistajina tai hyökkääjinä.

EyeTap-blogissa Mann valittaa, että hän ei ole saanut minkäänlaista vastausta McDonald'silta monista yhteydenottoyrityksistä huolimatta. Hän haluaa apua saadakseen McDonald'sin maksamaan lasien korjauksen.

Hän katsoo, ettei hänellä ole varaa ryhtyä käräjöimään pikaruokajättiläisen kanssa eikä hän halua rahallista korvausta itselleen. Mannin mukaan olisi kuitenkin mukava, jos McDonald's tukisi näkötutkimusta sopivalla summalla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      ”Peltipoliisien isä” tyrmää Suomen liikennevalvonnan nykytilan

    3. 3

      Minka Kuustonen saa vauvan!

    4. 4

      Nelihenkinen perhe pelastettiin avotunturimaastosta Lapissa – pimeys ja keli yllättivät kesken vaellusretken

    5. 5

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    6. 6

      Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

    7. 7

      MI5:n johtaja: Terroriuhka on Britanniassa ”ennennäkemättömällä tasolla” – tänä vuonna dramaattinen muutos

    8. 8

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    9. 9

      Jari Tervo palaa televisioon – luvassa jotain ihan muuta kuin paneelishow

    10. 10

      Anu, 45, lähetti 300 työhakemusta ennen kuin tärppäsi – ”Ideologisia työttömiä vähäinen määrä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    5. 5

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    6. 6

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    7. 7

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    8. 8

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    9. 9

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    10. 10

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      ”Peltipoliisien isä” tyrmää Suomen liikennevalvonnan nykytilan

    3. 3

      Minka Kuustonen saa vauvan!

    4. 4

      Nelihenkinen perhe pelastettiin avotunturimaastosta Lapissa – pimeys ja keli yllättivät kesken vaellusretken

    5. 5

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    6. Näytä lisää