Digitoday

Tv:n ohjelmatyypit sekoittuvat asiaviihteeksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Asia- ja viihdeohjelmat kattavat yli puolet suomalaisesta tv-tarjonnasta. Eri tv-kanavien työnjaosta huolimatta ohjelmatyyppien keskittyminen on liikenne- ja viestintäministeriön mukaan kasvanut. Turun Sanomat kertoo, että tv-kanavat näyttävät mainoksia yli laissa sallitun määrän.

Suomalaisten maksuttomien tv-kanavien tarjonnasta 35 prosenttia oli viime vuonna asiaohjelmia. Viihteeksi luokiteltujen ohjelmien osuus oli lähes neljännes. Kolmanneksi eniten tv-kanavat esittivät ulkomaista fiktiota, jonka osuus oli miltei viidennes.

Liikenne- ja viestintäministeriön teettämän Suomalainen televisiotarjonta 2011 -selvityksen mukaan etenkin kaupallisille kanaville on viime vuosina syntynyt uusi ohjelmatyyppi.

Televisiotarjonnan samanaikainen asiallistuminen ja viihteellistyminen ovat ministeriön tiedotteen mukaan synnyttäneet asiaviihdeohjelmia. Näitä ovat erityisesti kulttuuri- ja lifestyle -ohjelmat. Ohjelmatyyppien sekoittumisen vuoksi niiden luokittelu on ministeriön mukaan aiempaa vaikeampaa.

Kaksitoista maksutonta tv-kanavaa näyttivät viime vuonna keskimäärin 1199 tuntia ohjelmaa, eli reilut 168 tuntia vuorokaudessa. Kolmen vuoden seurantajaksolla MTV3 ja TV2 ovat säilyneet ohjelmatarjonnaltaan laajimpina yleiskanavina.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yleisradion tuottamien ohjelmien monipuolisuus on vuodesta 2000 tehtyjen selvitysten mukaan kaventunut. 

Erityisesti Nelonen Sport-kanavan muutos maksulliseksi Nelonen Pro:ksi on näkynyt urheilutarjonnan kutistumisessa 11 prosentista reiluun pariin prosenttiin.   

TV:ssä on
liikaa mainoksia

Viestintäviraston mukaan mainosten osuus suomalaisesta tv-tarjonnasta on liian suuri. Turun Sanomat kertoo, että suomalaiset tv-kanavat näyttävät mainoksia yli laissa säädetyn rajan.

Virasto antoi MTV3:lle, TV5:lle ja Neloselle huomautukset asiasta. Osittain kanavat myöntävät liian pitkät mainosajat, mutta kiistaa on mainosten välillä näkyvistä lyhyistä katkoista eli mustista sekunneista.

–TV-yhtiöiden näkemyksen mukaan mustat sekunnit eivät ole mainoksia, Nelosen kaupallinen johtaja Pia Kalsta kommentoi Turun Sanomille.

Viestintäviraston mukaan mustat sekunnit erottelevat mainokset toisistaan, joten ne kuuluvat mainosaikaan. Nelonen ja MTV3 veivät saamansa huomautukset hallinto-oikeuden käsiteltäviksi.

Nelonen ja Taloussanomat osa Sanoma-konsernia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    3. 3

      Iivo Niskanen älähti hiihdon palkintorahoista – jopa norjalaiset haukkuivat pystyyn

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Tuntematon mies jätti Baywatch-kaunottaren alasti metsään – uskalsi kertoa raiskauksesta vasta 30 vuotta myöhemmin

    6. 6

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    7. 7

      Ruostumattomaan teräkseen jää helposti tahroja – verraton siivousvinkki pitää keittiön kiiltävänä

    8. 8

      Jäämereltä puhaltaa hyytävää ilmaa Suomeen

    9. 9

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    10. 10

      Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    4. 4

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    5. 5

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    6. 6

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    7. 7

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    8. 8

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    9. 9

      Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

    10. 10

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    3. 3

      Iivo Niskanen älähti hiihdon palkintorahoista – jopa norjalaiset haukkuivat pystyyn

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Tuntematon mies jätti Baywatch-kaunottaren alasti metsään – uskalsi kertoa raiskauksesta vasta 30 vuotta myöhemmin

    6. Näytä lisää