Digitoday

Taas yritysosto: Quickoffice tukee Google Appsia

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhteisöpalveluaan yritysostolla juuri vahvistanut Google tekee saman toimisto-ohjelmistoilleen.


Google kertoo ostaneensa mobiileihin toimistosovelluksiin panostavan Quickoffice-yrityksen. Vuonna 1997 perustettu ja Teksasissa päämajaa pitävä Quickoffice tunnetaan etenkin Androidin ja iOS:n tuottavuusratkaisuista.

Yhtiön tuotteilla voi katsella, muokata ja luoda Microsoft Word -, Excel - ja PowerPoint -asiakirjoja mobiililaitteella. Quickoffice on yhtiön mukaan käytössä yli 300 miljoonassa laitteessa yli 180 maassa.

Google aikoo liittää Quickofficen teknologian osaksi Google Apps -toimistosovellusten valikoimaansa. Appsin kilpailijoihin lukeutuu muun muassa Microsoft Office, jota Microsoft on pyrkinyt viemään pilveen viime aikoina. Yhtiöt taistelevat usein toimitussopimuksista.

Google ei kertonut kauppahintaa. Yhtiö osti juuri toisenkin yrityksen nimeltä Meebo arviolta noin 80 miljoonalla eurolla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kumpikaan kauppa ei pärjää vertailussa, kun hintaa verrataan Googlen juuri viimeistelemään Motorola Mobilityn hankintaan. Google maksoi kännykkäyhtiöstä noin kymmenen miljardia euroa.

Kommentit

    Näytä lisää