Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema

Julkaistu: , Päivitetty:

Ensimmäinen kaupallinen huoltoalus laukaistiin hetki sitten kohti kansainvälistä avaruusasemaa.


SpaceX-yrityksen rahtialus Dragon pääsi lukuisten viivästysten jälkeen viimein matkaan kello 9.44 tiistaina. Aluksen kuljetti ilman ongelmia avaruuteen Floridasta laukaistu Falcon 9 -raketti.

Dragon on ojentanut aurinkopaneelinsa esille. Kyseessä on testilento, jossa alus lentää kansainvälisen avaruusaseman lähelle. Erilaisten manööverien jälkeen miehistö hinaa Dragonin kiinni asemaan robottikäsivarrella.

Dragon ei siis ole niin automaattinen, kuin asemaa jo palveleva eurooppalainen ATV-huoltoalus. Kiinnittymisen jälkeen Dragon päästetään lopulta irti ja se palaa maahan uudelleenkäytettäväksi toisin kuin esimerkiksi ilmakehässä tuhoutuva ATV.

Uuden aluksen avulla on jatkossa tarkoitus kuljettaa kaikenlaista tavaraa avaruusasemalle ja sen miehistölle. Lisäksi asemalta pystytään pitkästä aikaa taas tuomaan asioita, kuten tieteellisten kokeiden tuloksia, takaisin maanpäälle.

Kaupalliset toimijat ovat entistä tärkeämmässä roolissa aseman huoltajana ja muonittajana nyt, kun avaruussukkula ei enää lennä.

Kommentit

    Näytä lisää