Digitoday

Huhu: Microsoft kyttää Facebookia puhelimen varalta

Julkaistu: , Päivitetty:

Microsoft on valmis tyrkyttämään Windows Phonea Facebookille, jos ja kun yhteisöpalvelu tekee oman älypuhelimen, Business Insider kirjoittaa.

Ohjelmistoyhtiö Microsoft aikoo olla paikalla sillä hetkellä, kun Facebook päättää muuttaa pitkään huhutun älypuhelimensa lihaksi.

Näin väitti Microsoftin mobiilistrategian tunteva lähde Business Insider -lehdelle. Lehti suhtautuu tietoihin varauksella, koska se ei onnistunut vahvistamaan väitteitä muiden lähteidensä avulla.

Facebookin Mark Zuckerberg tyrmäsi oletukset puhelimesta vuosi sitten. Mutta viime marraskuussa Wall Street Journal kertoi Facebookin kehittävän Google Android -pohjaista päätelaitetta työnimellä Buffy. Kumppaniksi mainittiin HTC.

Business Insiderin lähteen mukaan Microsoft ei kuitenkaan usko Facebookin edenneen niin pitkälle, että Windows Phonen valinta olisi mahdoton.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Microsoft saattaa yrittää vakuuttaa Facebookia esimerkiksi laajoilla suhteillaan mobiilialan toimijoihin valmistajista operaattoreihin. Microsoftin päätavoitteena voi puolestaan olla mobiilimaksujen valloittaminen nfc:n avulla ja "PayPalin tapaisesti, mutta fyysisessä maailmassa" ennen kuin Google saa viritettyä Wallet-palvelunsa täyteen iskuun.

On myös oletettu, että ehkä Microsoft yrittää Facebookin avulla varautua siihen tilanteeseen, että Windows Phone -yhteistyö Nokian kanssa ajaa pahasti karille huonon menekin vuoksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      Kerimäen R-kioskin kauppias sai aamulla ällistyttävän puhelun – ”Luulin että työntekijät tekivät källin”

    3. 3

      Näin 41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto pelattiin

    4. 4

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Vesa-Matti Loirin Joonas-poika avautuu tv:ssä vanhempiensa erosta – jäi ovelle katsomaan, kun isä jätti perheensä: ”Vesku sanoi, että lähden nyt”

    7. 7

      Suomalaistutkijoilta maailmanlopun visio: Supertekoäly syntyy ennen vuotta 2060 ja tuhoaa meidät kaikki

    8. 8

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    5. 5

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    6. 6

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    9. 9

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    10. 10

      Toni Edelmann on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      Kerimäen R-kioskin kauppias sai aamulla ällistyttävän puhelun – ”Luulin että työntekijät tekivät källin”

    3. 3

      Näin 41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto pelattiin

    4. 4

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. Näytä lisää