Digitoday

IPad jatkaa markkinavaltiaana

Julkaistu: , Päivitetty:

Laitevalmistaja Apple hallitsee maailman taulutietokonemarkkinoita seuraavat vuodet, tutkimusyhtiö Gartner ennustaa.

Tutkimusyhtiö Gartner ennustaa, että tablet-laitteiden maailmanlaajuinen markkina kasvaa tänä vuonna 119 miljoonaan kappaleeseen. Viime vuonna tablet-laitteita myytiin noin 60 miljoonaa kappaletta, joten kasvua on luvassa noin 98 prosenttia.

Kasvu jatkuu Gartnerin näkemyksen mukaan vahvana myös tulevaisuudessa. Tutkimuslaitos ennakoi tablet-laitteiden myyntimäärän nousevan ensi vuonna edelleen 182 miljoonaan kappaleeseen. Vuonna 2016 niitä myytäisiin jo 369 miljoonaa.

Gartner arvioi, että iPad-taulutietokoneita valmistava Apple säilyttää asemansa markkinajohtajana ennustejakson ajan. Kuluvalle vuodelle Gartner povaa Applen OS-käyttöjärjestelmälle 61,4 prosentin markkinaosuutta.

Apple myy Gartnerin arvion mukaan tänä vuonna 73 miljoonaa iPadia. Toiseksi suosituin on Android-käyttöjärjestelmä. Uutena alustana tulee Gartnerin mukaan tänä vuonna Microsoft. Windows-pohjaisten taulutietokoneiden myynniksi Gartner arvioi 4,9 miljoonaa laitetta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Gartner ennustaa, että vuonna 2016 Apple myy 170 miljoonaa iPadia. Toiseksi suosituin käyttöjärjestelmä on Android. Android-tabletteja myydään Gartnerin arvion mukaan 138 miljoonaa kappaletta. Microsoftin käyttöjärjestelmä on kolmas. Windows-pohjaisia tabletteja myydään 44 miljoonaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    2. 2

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    5. 5

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    6. 6

      Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

    7. 7

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    8. 8

      Tälle Pohjois-Korean mahdille ei naura enää kukaan – NYT: 6000 hengen ”armeija” ja ”lähes täydellinen ase”

    9. 9

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    10. 10

      Kolmea puukotettu Parsons Greenin metroaseman ulkopuolella Lontoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    3. 3

      Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

    4. 4

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    5. 5

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    8. 8

      Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

    9. 9

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    10. 10

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    5. 5

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    2. 2

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    5. 5

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    6. Näytä lisää