Digitoday

4G-kännykkä paahtaa 45 gigatavua kuukaudessa

Julkaistu:

TeliaSonera ennustaa mobiilidatan kulutuksen kymmenkertaistuvan viidessä vuodessa.

Teleyhtiö TeliaSonera ennustaa datamyrskyä. Viidessä vuodessa keskiverto mobiilikäyttäjä ahmii dataa lähes kolme gigatavua kuukaudessa. Nykyisin lukema on noin 300 megatavua.

Viidessä vuodessa 4G-yhteyden käyttäjä rasittaa verkkoja 45 gigatavun edestä kuukaudessa. TeliaSoneran Barcelonassa esittämä ennuste koskee ruotsalaisia, mutta kehityssuunta on globaali, kuten Ciscon tuore ennuste kertoo.

Verkkolaitevalmistaja Cisco Systems ennakoi, että maailman mobiili tietoliikenne kasvaa viidessä vuodessa 18-kertaiseksi. Vuonna 2016 mobiililiikennettä kertyy arviolta 10,8 eksatavua kuukaudessa.

Mobiilioperaattoreita edustava GSMA puolestaan uskoo 9,1 miljardiin mobiililiittymään vuonna 2015. Siinä on mukana runsaasti myös niin sanottuja m2m-yhteyksiä, eli koneiden välisiä liittymiä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Pääsyn ja laadukkaiden palvelujen tarjoaminen miljoonille datanälkäisille käyttäjille joka päivä on tulevaisuuden haasteemme. Räjähtävän datan hallitseminen, lisääntynyt videon käyttö ja kansainvälisen käytön esteiden poistaminen ovat avaimia tulevaisuuden menestykseen, TeliaSoneran toimitusjohtaja Lars Nyberg luettelee tiedotteessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Rocklegenda Tom Pettyn kuolinsyy selvisi

    3. 3

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    4. 4

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    5. 5

      Raportti Las Vegasin joukkosurmasta julki: FBI kiinnostui uudesta henkilöstä, hurjalle salaliittoteorialle loppu

    6. 6

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    7. 7

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    10. 10

      Norwegianin Dreamliner rikkoi Atlantin ylityksen nopeusennätyksen – lensi ääntä nopeammin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    4. 4

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    5. 5

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    6. 6

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    7. 7

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Rocklegenda Tom Pettyn kuolinsyy selvisi

    3. 3

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    4. 4

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    5. 5

      Raportti Las Vegasin joukkosurmasta julki: FBI kiinnostui uudesta henkilöstä, hurjalle salaliittoteorialle loppu

    6. Näytä lisää