Digitoday

VR siirsi tietojärjestelmänsä nykyaikaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Uusien tietojärjestelmänsä ansiosta VR voi laajentua mobiilipalveluihin ja lisätä kumppanimyyntiä.

VR siirtyy suuren lippu-uudistuksen yhteydessä käyttämään uusia tietojärjestelmiä. Uusi lippujärjestelmä tulee tarjolle syyskuun puolivälissä. Samassa yhteydessä saavat tulikasteen uudet taustajärjestelmät.

VR on käytännössä rakentanut kaikki taustajärjestelmänsä uusiksi. Vanha järjestelmä oli peräisin 90-luvun lopulta.

Uutta ovat perusinfra, rauta, sovellukset ja it-arkkitehtuuri. It-järjestelmiinsä VR on investoinut 15 miljoonaa euroa. Kyseessä on yksi VR:n historian suurimpia it-hankkeita.

Keskuskonemallista ja suljetusta järjestelmästä VR on siirtynyt palvelukeskeiseen SOA-arkkitehtuuriin ja avoimiin rajapintoihin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Uusien taustajärjestelmien ansiosta kaikki järjestelmän käyttäjät saavat VR:n asiakas- ja myyntitiedoista ajantasaiset tiedot. Uudet järjestelmät tuovat mahdollisuuksia etenkin verkkoasiointiin. Asemille ovat tulossa esimerkiksi EMV-sirukorttilukijat.

VR on vienyt paljon palveluitaan verkkokauppaan. Verkosta voi hankkia junalipun muun muassa Helsinki-Pietari –junaan.

– Avoimien rajapintojen ansiosta voimme tarjota palveluita muille kumppaneille. Mietimme myös mobiiliasiointia, hankevastaava Jani Jääskeläinen sanoo.

Vaan yhtä muutosta uudet järjestelmät eivät tuo juniin. Paikkalippua ei voi uudessa järjestelmässä hankkia junan konduktööriltä.

– Paikkamyyntiä ei tule juniin, me kannustamme itsepalveluun, Jääskeläinen sanoo.

Uuden tietojärjestelmän on rakentanut VR:lle Accenture. Alihankkijana toimi Enfo. VR:n palvelut pyörivät Tiedon konesaleissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    2. 2

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    3. 3

      Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

    4. 4

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    5. 5

      F1-tallin pomot tyrmistyivät tuomarien päätöksestä – ”Kimi Räikkönen ei itsekään ymmärtänyt, miksi hän oli palkintopallilla”

    6. 6

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    7. 7

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    8. 8

      Niki Lauda jyrähti Verstappenin ja Räikkösen kohutilanteesta: ”Tyhmemmin ei voi toimia”

    9. 9

      Ensilumi saattaa saapua mereltä etelärannikolle jo ensi yönä – runsaampia sateita tulossa viikon puolivälissä

    10. 10

      Presidentti Macronin Nemo-koira keskeytti ministerien kokouksen – lorotti suoraan Elysée-palatsin takkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    3. 3

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    6. 6

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    7. 7

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    8. 8

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    9. 9

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    10. 10

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    2. 2

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    3. 3

      Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

    4. 4

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    5. 5

      F1-tallin pomot tyrmistyivät tuomarien päätöksestä – ”Kimi Räikkönen ei itsekään ymmärtänyt, miksi hän oli palkintopallilla”

    6. Näytä lisää