Digitoday

Suomi hiillostaa Facebookia tietosuojasta

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomi tivaa Facebookilta vastauksia tietosuojakysymyksiin yhdessä Ruotsin, Norjan ja Tanskan kanssa.
Pohjoismainen nelikko lähetti yhdysvaltalaiselle yhteisöpalvelulle Facebookille 45 kysymystä vastattavaksi. Facebookin pitää vastata elokuun loppuun mennessä.

Asiasta kertoo muun muassa ruotsalaislehti The Local. Kysymykset koskevat sitä, miten Facebook käsittelee käyttäjien henkilökohtaisia tietoja. Yhteishanketta vetävä Norjan tietosuojavaltuutettu kertoo saaneensa lukuisia valituksia kansalaisilta Facebookista.

45 kysymystä on laadittu Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan tietosuojavaltuutettujen yhteistyönä. Kysymykset käsittelevät muun muassa, mitä Facebook tekee sinne ladatuilla valokuvilla.

Valtuutettuja kiinnostavat myös esimerkiksi tykkää-napin painamisen seuraukset ja sellaisen tiedon jakaminen, mikä auttaa kolmansia osapuolia päättelemään käyttäjän nimen ja osoitteen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Facebookin uudet ominaisuudet on usein tulkittu tietosuojaa heikentäviksi. Näin kävi äskettäin kasvontunnistuksen kohdalla. EU:n tietosuojavaltuutetut tuomitsivat tavan, millä toiminto julkaistiin.

Toisaalta Facebook tarjoaa kattavat keinot suojautua omien tietojen jakamiselta, mutta yksityisyysasetuksia on haukuttu monimutkaisiksi.

Suomen tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio ei ollut tavoitettavissa lisätietoja varten.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Äänestämään mennyttä miestä odotti ikävä yllätys Citymarketissa Jyväskylässä – ”Tämä on pahin vaihtoehto, joka voi tapahtua”

    2. 2

      Ismo Leikola paljastaa mitä tapahtui Conan O’Brienin kulisseissa – kaikki oli tarkkaan käsikirjoitettua: ”Kun sanoin sen ensimmäistä kertaa moni oli, että hetkinen”

    3. 3

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    4. 4

      Äiti säikähti pienen poikansa silmässä välkehtivää kultaista pistettä – valokuva paljasti harvinaisen sairauden

    5. 5

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    6. 6

      Alakoululaisten puhelimet varastettiin Helsingissä – lapset löysivät epäillyt Snapchatin avulla kioskilta Konalasta

    7. 7

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    8. 8

      Helsinkiläisen raitiovaunun kekseliäs teksti ihastutti maailmalla: ”Veikkaan varikon henkilöstön ideaksi”

    9. 9

      NHL-seura ohjasi Jesse Puljujärven kielikylpyyn – ”En välittänyt englannin kielestä yhtään”

    10. 10

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    2. 2

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    3. 3

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    6. 6

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    7. 7

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    8. 8

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    9. 9

      Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

    10. 10

      Mies anasti matkustajia täynnä olleen bussin keskellä päivää Itäkeskuksessa – lähti ajamaan bussin omaa reittiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    10. 10

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Äänestämään mennyttä miestä odotti ikävä yllätys Citymarketissa Jyväskylässä – ”Tämä on pahin vaihtoehto, joka voi tapahtua”

    2. 2

      Ismo Leikola paljastaa mitä tapahtui Conan O’Brienin kulisseissa – kaikki oli tarkkaan käsikirjoitettua: ”Kun sanoin sen ensimmäistä kertaa moni oli, että hetkinen”

    3. 3

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    4. 4

      Äiti säikähti pienen poikansa silmässä välkehtivää kultaista pistettä – valokuva paljasti harvinaisen sairauden

    5. 5

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    6. Näytä lisää