Digitoday

Sveitsi Googlelle: Kasvot kunnolla piiloon

Julkaistu: , Päivitetty:

Googlen automatiikka ihmisten kasvojen sumentamiseksi Street View -kuvista ei kelvannut sveitsiläiselle oikeusistuimelle.
Sveitsin hallinto-oikeus määräsi internet-yhtiö Googlen tiistaina tiukentamaan yksityisyyttä katukuvia esittävässä Street View -palvelussa. Asiasta kertoo muun muassa paikallinen uutispalvelu swissinfo.ch.

Tuomion mukaan Googlen on varmistettava ennen kuvien verkkojulkaisua, että niistä on sumennettu kaikki kasvot ja ajoneuvojen rekisterikilvet. Google on tehnyt näin automaattisesti, mutta ei aukottomasti.

Lisäksi Googlen pitää hämärtää henkilöistä tunnistettavat piirteet, kuten ihonväri ja vaatetus, arkaluontoisissa kuvauskohteissa kuten koulujen tai sairaaloiden luona.

Street View -palvelusta kanteli oikeudelle Sveitsin tietosuojavaltuutettu marraskuussa 2009. Palvelu on aiheuttanut kiistoja lukuisissa eri maissa Euroopassa ja muualla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Google harkitsee
valittamista

Sveitsin oikeudenkäynnissä oli kyse vain itse Street View -palvelun arvioiduista tietosuojahaitoista. Oikeus ei käsitellyt kuvausautoilla tehtyä wlan-tietojen keräämistä, mistä kehkeytyi oma soppansa maailmalla vuosi sitten.

Google on pettynyt päätökseen ja harkitsee valittamista korkeampaan oikeuteen. Yhtiö oli väittänyt, että kaikkien kuvien tarkistaminen etukäteen pakottaisi siirtämään kulut käyttäjille.

Oikeuden päätökselle löytyy muitakin arvostelijoita Googlen lisäksi. Epäilijöiden mielestä päätös voi osoittautua kestämättömäksi, koska vaatimus sumentamisesta koskee vain Googlen katukuvia eikä esimerkiksi Facebookissa julkaistavia kuvia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    2. 2

      Jamie sai vankilatuomion kosketettuaan toista miestä Dubaissa – muista nämä 4 tärkeää sääntöä Arabiemiirikunnissa vieraillessa

    3. 3

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    4. 4

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    5. 5

      Tätä ei moni huomaa! Netflixin kauhuelokuvan mainoskuvaan lipsahti erikoinen moka – löydätkö virheen?

    6. 6

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    7. 7

      Kohuohituksesta toipunut Kimi Räikkönen myönsi: ”Otti todella päähän”

    8. 8

      Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

    9. 9

      F1-tallin pomot tyrmistyivät tuomarien päätöksestä – ”Kimi Räikkönen ei itsekään ymmärtänyt, miksi hän oli palkintopallilla”

    10. 10

      Kehitysvammaiset Jaana, 47, ja Aimo, 63, joutuivat taistelemaan 14 vuotta rakkautensa puolesta – saivat tavata vain viikonloppuisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    3. 3

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    6. 6

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    7. 7

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    8. 8

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    9. 9

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    10. 10

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    2. 2

      Jamie sai vankilatuomion kosketettuaan toista miestä Dubaissa – muista nämä 4 tärkeää sääntöä Arabiemiirikunnissa vieraillessa

    3. 3

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    4. 4

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    5. 5

      Tätä ei moni huomaa! Netflixin kauhuelokuvan mainoskuvaan lipsahti erikoinen moka – löydätkö virheen?

    6. Näytä lisää