Digitoday

Sosiaaliseen mediaan syötettiin miljoonia haittalinkkejä viime vuonna

Julkaistu: , Päivitetty:

Symantecin mukaan viime vuoden suurimpia tietoturvauhkia olivat verkkoyhteisöissä leviävät hyökkäykset, Android-puhelimiin levitetyt vakoiluohjelmat sekä kohdistetut hyökkäykset kuten Stuxnet.

Tietoturvayhtiö Symantec löysi viime vuonna 286 miljoonaa uutta netin kautta leviävää tietoturvauhkaa, kerrotaan yhtiön vuosittaisessa Internet Security Threat Report -raportissa.

Tietoturvayhtiö Symantec nimeää vuoden 2010 kohdistetun hyökkäyksen vuodeksi. Tunnetuimpia esimerkkejä olivat ilmeisesti iranilaisten ydinlaitosten toimintaa sabotoimaan tarkoitettu Stuxnet sekä Hydraq-troijalainen, jota todennäköisesti käytettiin muun muassa Googlea vastaan tehdyssä laajassa hyökkäyksessä joulukuussa 2009.

Suuri osa kohdistetuista hyökkäyksistä ei kuitenkaan koskaan pääse julkisuuteen. Vuonna 2010 hyökkääjät iskivät useisiin kansainvälisiin suuryrityksiin sekä valtion viranomaisiin, sekä myös yllättävän moneen pieneen yritykseen, Symantecin tiedotteessa kerrotaan.

Kohdistetuissa tietomurroissa hyökkääjät tutustuvat kohteeseensa ja räätälöivät hyökkäysmenetelmän tietojensa perusteella. Tämän ansiosta hyökkääjät saattavat päästä käsiksi luottamuksellisiin tietoihin, vaikka yrityksen tietoturvan suojaukset olisivatkin paikallaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Haittaohjelmia levitetään
lyhennetyillä linkeillä

Suositut verkkoyhteisöt kiinnostavat luonnollisesti myös haittaohjelmien levittäjiä. Rikollisten tärkeimpiä työkaluja ovat linkkilyhennepalvelut kuten bit.ly, joilla pitkän ja monimutkaisen nettiosoitteen saa tiiviimpään muotoon. Samalla niillä saa myös peitettyä alkuperäisen ja mahdollisesti epäilyksiä herättävän osoitteen.

Symantecin raportin mukaan verkkorikolliset lähettivät yhteisösivustoille miljoonia linkkejä, jotka ohjasivat usein joko haittaohjelmia levittäville tai tietoja urkkiville verkkosivuille. 65 prosentissa näistä käytettiin linkkilyhenteitä. Näistä linkeistä 73 prosenttia klikattiin 11 kertaa tai useammin.

Hyökkäykset kännyköihin
yleistyvät

Symantec listasi viime vuonna matkapuhelimien käyttöjärjestelmissä 163 haavoittuvuutta, joita rikolliset voivat käyttää kerätäkseen matkapuhelimesta tietoja tai saadakseen sen toiminnan hallintaansa.

Jo tämän vuoden alussa rikolliset ovat käyttäneet näitä haavoittuvuuksia levittääkseen haittaohjelmia satoihin tuhansiin puhelimiin. Esimerkiksi maaliskuun alussa sadoista tuhansista Android-puhelimista löytyi vakoojaohjelmia, jotka oli piilotettu Googlen Android Market -kaupassa jaettuihin sovelluksiin.

Hyökkääjien valmiit
työkalut kehittyvät

Sekä asiantuntijoille että aloitteleville rikollisille on tarjolla yhä enemmän valmiita työkaluja, joilla voi melko helposti laatia hyökkäyksiä nettiin kytkettyihin tietokoneisiin.

Useissa näistä ohjelmista käytetään hyväksi Java-koodista löytyneitä haavoittuvuuksia. Käytetyin näistä työkaluista oli viime vuonna Phoenix-niminen ohjelma.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Brittilehti: ”Väsynyt” Vladimir Putin harkitsi eroa viime vuonna

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    5. 5

      Amerikkalaisen tähtijuontajan ohjelma hyllytettiin – kahdeksan naista syyttää ahdistelusta

    6. 6

      Uusi toivo heräsi sukellusveneen löytämisestä, etsijät havaitsivat ääniä meressä – CNN: Kuin runkoa taottaisiin työkaluilla

    7. 7

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    8. 8

      Tapsa, 64, on ollut yksin koko ikänsä – ”Enää en ketään huolisikaan”

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Mies riehui pistoolin kanssa marketin pihalla – osoitti mansikanmyyjää aseella ja tuijotti herkeämättä silmiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    6. 6

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    7. 7

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    8. 8

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    9. 9

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    10. 10

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Brittilehti: ”Väsynyt” Vladimir Putin harkitsi eroa viime vuonna

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    5. 5

      Amerikkalaisen tähtijuontajan ohjelma hyllytettiin – kahdeksan naista syyttää ahdistelusta

    6. Näytä lisää