Digitoday

Bill Gates aikoi pelata syöpäsairaan yhtiökumppaninsa ulos Microsoftista

Julkaistu: , Päivitetty:

Microsoftin toinen perustaja Paul Allen kertoo muistelmissaan, miten Bill Gates suunnitteli syrjäyttävänsä hänet yhtiöstä. Kirja kuvaa Gatesin ja Allenin suhdetta hyvin eri tavalla kuin mihin aiemmin on totuttu.

Microsoftin toisen perustaja Paul Allenin muistelmateos "Idea Man: A Memoir by the Co-founder of Microsoft" ilmestyy huhtikuun 17. päivänä. The Wall Street Journal kirjoittaa julkisuuteen tulleesta kirjan otteesta.

Allen kertoo kirjassaan, kuinka hän salakuunteli Bill Gatesin ja Microsoftin tulevan pääjohtaja Steve Ballmerin keskustelua, jossa nämä suunittelivat pelaavansa Allenin yhtiöstä ulos optio-ohjelmalla, johon Allen ei kuuluisi. Allen väittää keskeyttäneensä keskustelun ja saaneensa myöhemmin molemmilta anteeksipyynnön.

Kirjan väitteisiin kuuluu myös se, että Gates kieltäytyi nostamasta Allenin omistusta firmasta SoftCard-projektin jälkeen. Alun perin miehet omistivat Microsoftin puoliksi, mutta Gatesin osuus nostettiin 60 prosenttiin tämän koodattua rajapinnan Basic-kielen ja MITS Altair 8800 -laitteiston välille. Myöhemmin Gatesin osuus nostettiin 64 prosenttiin.

Allen kertookin, että päätös lähteä yhtiöstä johtui pitkälti hänen tyytymättömyydestään Bill Gatesiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Olin uskonut suhteemme perustuvan reiluun peliin, mutta huomasin Billin itsekeskeisyyden menevän kaiken muun edelle. Kumppanini yritti viedä kakusta niin suuren palan kuin mahdollista ja pitää siitä kiinni. Sitä en voinut hyväksyä, kirjoittaa Allen.

Aiemmin Allenin lähdön yhtiöstä vuonna 1983 on kerrottu johtuneen imusolmukesyövästä.

Uudenlasta
Microsoft-historiaa

Kirja tuo Microsoftin perustajien keskinäisen suhteen uuteen valoon. Tähän asti heitä on pidetty hyvin keskenään toimeen tulleina työtovereina.

Bill Gates kommentoi väitteitä kirjallisella lausunnolla.

– Vaikka muistikuvani tapahtumista poikkeavatkin Paulin vastaavista, arvostan hänen ystävyytään sekä hänen Microsoftille ja teknologian maailmalle antamaansa panosta, Gates kirjoitti.

Steve Ballmer ei ole kommentoinut Allenin väitteitä.

Kirjan otteet ovat herättäneet kummastusta Microsoftin vanhassa kaartissa. Monien mukaan Allen muun muassa kirjoittaa itsensä mukaan kokouksiin, joissa hän ei koskaan ole ollutkaan.

Pau Allenista tuli yksi maailman rikkaimmista ihmisistä Microsoftin menestyksen myötä. Suurimmat rahavirrat hän sai yhtiöstä lähtemisensä jälkeen, sillä hän ei luopunut osakkeistaan. Hänen omaisuutensa arvoksi arvioidaan yli 13 miljardia dollaria.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Kalifornian kiduttajaäidin sisko NBC:lle muutoksesta perheidyllissä: He alkoivat yllättäen elää ”menetettyä” nuoruuttaan

    5. 5

      Sosiaalisesta mediasta yllättäen kadonnut Kylie Jenner poseeraa tuoreissa kuvissa – paljastuiko raskaus viimein? Fanit ällistyivät näkemästään

    6. 6

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    7. 7

      RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

    8. 8

      Huumetuomion saanut Jari Sillanpää jäi keikkatauolle: ”Jari lomailee parhaillaan”

    9. 9

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    10. 10

      Madventuresin Tunna Milonoff julkaisi harvinaisen yhteiskuvan Jenni-vaimonsa kanssa: ”16 vuotta sitten tein elämäni parhaan päätöksen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    3. 3

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    4. 4

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    5. 5

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    6. 6

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    7. 7

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    8. 8

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    9. 9

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    10. 10

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Kalifornian kiduttajaäidin sisko NBC:lle muutoksesta perheidyllissä: He alkoivat yllättäen elää ”menetettyä” nuoruuttaan

    5. 5

      Sosiaalisesta mediasta yllättäen kadonnut Kylie Jenner poseeraa tuoreissa kuvissa – paljastuiko raskaus viimein? Fanit ällistyivät näkemästään

    6. Näytä lisää