IPad 2 kärsii valovuodosta?

Julkaistu: , Päivitetty:

Applen uuden taulutietokoneen näytöstä on kantautunut tutulta kuulostavia valituksia. Ongelmien laajuudesta tai edes pysyvyydestä ei ole varmuutta.


Jotkut uuden Apple iPad 2:n hankkijoista Yhdysvalloissa valittavat valovuodosta näytön reunoilla tai keltaisista täplistä. Asiasta kertoo muun muassa uutispalvelu ZDNet blogissaan.

Applen tukisivuilla on keskusteluketjuja näyttöongelmista. Joissakin tapauksissa näytön reunoilla on häiritsevän valoisia kohtia suhteessa muuhun kuva-alaan. Toisissa tapauksissa näytöllä on kellertäviä täpliä.

On epäselvää, onko kyseessä laajempi ongelma. Valitukset voivat olla yksittäistapauksia. Joidenkin kohdalla kysymys voi olla myös liian tarkasta silmästä. Pieni valovuoto on tyypillistä monille eri näytöille.

Keltaisista täplistä kerrottiin
myös, kun Applen iPhone 4 -älypuhelin tuli myyntiin viime kesänä. Silloin arvioitiin, että täplät johtuivat liimasta, jota käytetään lasikerrosten kiinnittämiseen. Liiman haihtumisprosessi saattoi olla kesken vielä puhelimen ennättäessä ostajalle.

Näyttöongelmista ei myöhemmin enää juuri uutisoitu. Median huomion vei iPhone 4:n antennivika.

Värillä
väliä?


Valovuoto on oletetusti yksi syistä, miksi Apple ei ole vielä julkaissut valkoista iPhone 4:ää. Kuoren valkoisuus sotki valokuvia, kun Applen perustajiin lukeutuva Steve Wozniak testasi käsiinsä onkimaa puhelinta.

Valkoinen iPhone 4 on tulossa myyntiin keväällä, yhtiö ilmoitti tällä viikolla. IPad 2 on saatavilla mustan lisäksi valkoisena, ja laitteella pystyy ottamaan valokuvia.

Tukisivuilla moni ongelmasta ilmoittava jättää kertomatta, minkä värinen iPad 2 heillä on. Joillakin on valkoinen malli, toisilla musta.

Apple ei ole kommentoinut valituksia.

Kommentit

    Näytä lisää