Digitoday

Toimihenkilöt: Eläkeiän voisi nostaa 70 vuoteen

Julkaistu: , Päivitetty:

Eläkeiän voisi nostaa vaikka 70 vuoteen, jos työntekijälle annetaan mahdollisuus vaikuttaa enemmän eläkekertymäänsä ja työaikaansa, katsoo Toimihenkilöliitto Erto.
Erityisalojen toimihenkilöitä edustava Erto ilmoittaa olevansa valmis nostamaan eläkkeelle siirtymisen yläikärajaa vaikka 70 vuoteen, jos työelämä saadaan terveeksi niin, että ihmiset jaksavat oikeasti olla pitempään töissä.

Eläkejärjestelmää tulisi Erton mukaan kehittää niin, että työntekijä voi itse enemmän vaikuttaa omaan eläkekertymäänsä ja työajan määrittelyyn. Työntekijä voisi halutessaan nostaa eläketasoaan pidentämällä täysipäiväistä työskentelyään tai hän voisi kerätä normaalin työeläkkeen pidentämällä työssäoloaikaansa vaikkapa tekemällä viimeiset vuodet 80-prosenttista työpäivää.

Liiton mukaan työhyvinvointi ymmärretään liian usein työterveydeksi ja työkykyä ylläpitäväksi toiminnaksi.

– Vaarana on, että ilman kokonaisvaltaista näkemystä työhyvinvointi ymmärretään joksikin pehmohötöksi, jolla ei ole todellista merkitystä yrityksen menestykselle, sanoo Erton puheenjohtaja Tapio Huttula liiton kannanotossa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Parannettavaa olisi Erton mukaan enemmän työn organisoinnissa, esimiestyöskentelyssä, palkkauksessa ja koulutuksessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      USA:n ulkoministeri Rex Tillerson ei lähetä korkeimpia virkamiehiään Intiaan – CNN: Syynä Ivanka Trump

    3. 3

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    4. 4

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    5. 5

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    6. 6

      Lontoon pakokauhun yksityiskohdat tarkentuivat: poliisi etsii kahta miestä tapahtumiin liittyen

    7. 7

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    8. 8

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    9. 9

      Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

    10. 10

      Jere Lehtisen pelinumero jäädytettiin Dallasissa – ”Täydellinen ammattilainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    4. 4

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    5. 5

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    6. 6

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    7. 7

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    8. 8

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    9. 9

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    10. 10

      Korhonen, Virtanen, Mäkinen, Nieminen... Katso, kuinka äveriäitä sukunimikaimasi todellisuudessa ovat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      USA:n ulkoministeri Rex Tillerson ei lähetä korkeimpia virkamiehiään Intiaan – CNN: Syynä Ivanka Trump

    3. 3

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    4. 4

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    5. 5

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    6. Näytä lisää