Digitoday

Google vaikeuttaa piraattien hakuja

Julkaistu:

Google vaikeuttaa sellaisten verkkohakujen tekemistä, jotka tyypillisimmin liittyvät tekijänoikeuksien rikkomiseen.

Internet-yhtiö Google kertoo tehostavansa piratismin vastaisia toimiaan. Yhtiö luettelee eri toímenpiteitä, jotka se ottaa käyttöön ensi vuoden aikana.

Muutokset ulottuvat Googlen avainpalveluun, perushakuun. Lakiasiainjohtaja Kent Walker kertoo, että jatkossa hakukoneen automaattitäydennys ei esitä sellaisia termejä, jotka liittyvät läheisesti piratismiin.

Täydennystoiminto auttaa hakijaa ehdottamalla sopivia termejä sitä mukaa, kun käyttäjä kirjoittaa hakusanojaan. Walker tunnustaa, että piilotettavista hakutermeistä päättäminen on vaikeaa. Yhtiö aikoo hänen mukaansa "tehdä parhaansa".

Google myös tehostaa piratismin valvontaa AdSense-mainospalvelussaan. Muihin toimiin sisältyy lupaus poistaa tekijänoikeuksia rikkova sisältö 24 tunnissa luotettavan vaatimuksen saapumisesta. Käytäntö alkaa Blogger-palvelusta ja nettihausta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Samaan aikaan mediajätti Viacom on jatkamassa tekijänoikeusriitaa Googlen YouTube-palvelun kanssa. Wall Street Journalin mukaan Viacom saattaa perjantaina jättää virallisesti valituksen kesäkuisesta päätöksestä, joka oli Googlelle myönteinen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video: Venäjän strategiset TU-160 -pommittajat lähestyivät Britannian ilmatilaa – Typhoonit ilmaan Skotlannista

    2. 2

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    3. 3

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    4. 4

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    5. 5

      Mira oli juuri viemässä koiraa ulos, kun hän kohtasi ovella järkyttävän näyn – ”Kotka oli iskenyt Tupsu-kissaan”

    6. 6

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    7. 7

      Enrique Iglesias ja Anna Kurnikova julkaisivat ensimmäiset kuvat kaksosistaan – hellyttävät pienokaiset hurmaavat

    8. 8

      ”Hassu tunne sydänalassa” voi viedä nuoren sairaalaan – asiantuntijat varoittavat ”pärinäbileistä”

    9. 9

      Olivia todisti hillitöntä tilannetta kuntosalilla: mies lähestyi treenaavia naisia, 21-vuotiaalta ”haiseva” vastaisku

    10. 10

      Porista löytyi surmattu mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    2. 2

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    3. 3

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    4. 4

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    5. 5

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    6. 6

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    7. 7

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    8. 8

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    9. 9

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    10. 10

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

    3. 3

      Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

    4. 4

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    5. 5

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    6. 6

      Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

    7. 7

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    8. 8

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video: Venäjän strategiset TU-160 -pommittajat lähestyivät Britannian ilmatilaa – Typhoonit ilmaan Skotlannista

    2. 2

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    3. 3

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    4. 4

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    5. 5

      Mira oli juuri viemässä koiraa ulos, kun hän kohtasi ovella järkyttävän näyn – ”Kotka oli iskenyt Tupsu-kissaan”

    6. Näytä lisää