Digitoday

Galaksi osui linssiin poikkeuksellisessa kulmassa

Julkaistu:

Hubble voi olla vanha ja sen seuraaja saattaa olla taivaalla lähivuosina. Se ei kuitenkaan estä kaukoputkea ottamasta edelleen kiinnostavia kuvia avaruuden syövereistä.
Avaruusteleskooppi Hubble otti poikkeuksellisen kuvan kaukaisesta galaksista. Äskettäin julkaistussa kuvassa galaksi NGC 4452:n reunat ovat täsmälleen kohtisuorassa Maahan nähden.

Siksi galaksi näkyy vain litteänä viivana, jonka keskellä on havaittavissa hieman kirkkaampi keskus. Nasan mukaan kohde on muutenkin erikoinen, sillä se on epätavallisen litteä. Lukemattomat galaksin ulkoreunoilla olevat tähdet tuovat kuvaan hehkuvan vaikutelman.

Nasan ja ESAn yhteinen Hubble on kirjoittanut avaruuden oppikirjat uusiksi useiden merkittävien löytöjen myötä. Sen seuraaja on James Webb Space Telescope, joka on paperilla sata kertaa Hubblea tehokkaampi.

Uusi kaukoputki pitäisi kuitenkin ensin saada valmiiksi, mikä on osoittautunut mahdottomaksi tehtäväksi nykyisen rahoituksen ja aikataulun puitteissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Galaksi NGC 4452 sijaitsee noin 60 miljoonan valovuoden päässä Maasta. Galaksi on tunnettu vuodesta 1784, jolloin tähtitieteilijä William Herschel kuvaili sitä kirkkaaksi tähtisumuksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    2. 2

      Dramaattinen muutos säässä Etelä-Suomessa: lunta voi tulla kohta jopa 30 senttiä

    3. 3

      Alakoululainen painui jään läpi Kankaanpäässä – kaupungin työntekijät pelastivat

    4. 4

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    5. 5

      Prinsessa Sofia purjehti gaalaan vartaloa korostavassa asussa – ruotsalaislehti ihmettelee pukuvalintaa: ”Valju asu”

    6. 6

      Ruotsin urheilugaalassa nolo moka: vakavasti vammautunut Anna Holmlund pahoitti mielensä rankasta videosta

    7. 7

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    8. 8

      Syyte: Komisario painoi 14 rikostutkintaa villasella – epäillyt rattijuoppo, huumekuski ja pahoinpitelijä välttyivät syytteeltä

    9. 9

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    10. 10

      Kommentti: Presidentti Niinistö, Venäjällä EU:ta pidetään jo vihollisena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    2. 2

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    3. 3

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    4. 4

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    5. 5

      Haluatko vähentää vatsarasvaa? Yksi treeni on yli muiden

    6. 6

      14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

    7. 7

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    8. 8

      Alokkaalta ja alikersantilta sama härski teko toista varusmiestä kohtaan – aivan erilaiset rangaistukset

    9. 9

      Helsinkiläinen Hannah laittoi yhden ilmoituksen nettiin – kohta koko asunto oli sisustettu ilmaiseksi

    10. 10

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

    3. 3

      Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

    4. 4

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    5. 5

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    6. 6

      Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

    7. 7

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    8. 8

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    9. 9

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    10. 10

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    2. 2

      Dramaattinen muutos säässä Etelä-Suomessa: lunta voi tulla kohta jopa 30 senttiä

    3. 3

      Alakoululainen painui jään läpi Kankaanpäässä – kaupungin työntekijät pelastivat

    4. 4

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    5. 5

      Prinsessa Sofia purjehti gaalaan vartaloa korostavassa asussa – ruotsalaislehti ihmettelee pukuvalintaa: ”Valju asu”

    6. Näytä lisää