Digitoday

Testi: Nokia N8 vakuuttaa, muttei hämmästytä

Julkaistu: , Päivitetty:

Odotettu ja viivästynyt Nokia N8 on vihdoin saapunut kauppoihin. Pystyykö se vastaamaan odotuksiin?
Nokia N8 on ensimmäinen puhelin, jossa on uusittu Symbian 3 -käyttöjärjestelmä. Keväällä yhtiö kertoi Symbianin uudistuksen myöhästymisestä ja sanoi  lykkäävänsä aikatauluja viimeistelläkseen käyttöjärjestelmää. 

Jonkin aikaa näytti siltä, että N8 myöhästyy vielä kerran, mutta Nokia käynnisti toimitukset syyskuun viimeisenä päivänä.

Nokia on varonut nimittämästä N8-puhelinta Applen iPhonen haastajaksi. N8 on selvästi halvempi kuin iPhone 4, mutta ei noin viidensadan hintaista laitetta voi halpapuhelimeksikaan kutsua.

N8-puhelimen kanssa suunnilleen saman hintaisia ovat useat Android-käyttöjärjestelmää käyttävät kosketusnäyttöpuhelimet, kuten Samsungin Galaxy S sekä HTC:n Desire.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kosketusnäyttökännykät muistuttavat usein toisiaan, mutta N8:n 3,5 tuuman litteää näyttöä ympäröivät selkeästi oman tyyliset kuoret, jotka erottuvat vertailussa edukseen. Samaa muotokieltä Nokia käyttää myös tulevassa E7-mallissa.

Laite tuntuu yleisesti laadukkaalta ja lujatekoiselta: mikään ei hölsky, narsku tai heilu, ja laite sopii käteen.

Myöskään laitteen tekniset ominaisuudet vaikuttavat laadukkailta. Nokia N8 ei ole ensimmäinen puhelin, jossa on hdmi-liitäntä. Täysin uutta kuitenkin on, että puhelimeen pystyy liittämään usb-muistin. Käytännössä puhelimen voi siis esimerkiksi yhdistää hdmi-liitännällä televisioon, ja katsoa sen kautta usb-muistilla olevia valokuvia tai elokuvatiedostoja.

N8:n 680 MHz prosessori kuulosti ennakkoon vaatimattomalta, sillä useat kosketusnäytölliset älypuhelimet käyttävät jo nopeampia 1 GHz prosessoreja. Myös N8-puhelimen 256 megatavun RAM-muisti on puolta pienempi kuin kilpailijoiden huippumalleissa.

Käytännössä eroa ei kuitenkaan juuri huomannut, sillä Nokia N8:ssa on erillinen Broadcomin grafiikkapiiri. 720p-tasoisten hd-videopätkien toisto onnistui laitteelta vaivatta.

Vanha ja uusi
käyttöliittymä

Uudistettu Symbian 3 -käyttöjärjestelmä näkyy tavalliselle käyttäjälle N8:n hieman uudenlaisena käyttöliittymänä. Puhelimessa on kolme rinnakkaista aloitusnäkymää, joille käyttäjä voi asetella widget-sovelluksia tai pikalinkkejä ohjelmiin.

Aloitusnäytöstä toiseen vaihdetaan pyyhkäisemällä näyttöä sormella vaakasuuntaan. Näyttö ei vaihdu yhtä sulavasti kuin Applen iPhonessa tai useissa Googlen Android-käyttöjärjestelmää käyttävissä puhelimissa. Nokia N8:lla pyyhkäistään ensin näyttöä, ja näyttö liikkuu vasta sen jälkeen, ei yhtä aikaa. 

Siirtymä aloitusnäkymissä tuntuu oudolta, sillä alavalikoissa ja sovelluksista näyttö kuitenkin tottelee kosketusta tunnollisesti.

Avausnäytön muokkaaminen onnistuu kohtalaisen helposti, koskettamalla näyttöä tavallista pidempään.

Verkon kautta päivittyvät widgetit tekevät Symbianin ja Android-käyttöjärjestelmän näkymistä selvästi näyttävämpiä kuin Applen iPhonen staattisesta sovellusvalikosta.

Symbian 3 jää kuitenkin kakkoseksi Androidille.

Symbian 3:ssa yksi näyttö jakautuu käytännössä pystysuunnassa kuuteen näytön levyiseen ruutuun. Yhteen ruutuun voi valita neljä pikalinkkiä ohjelmiin tai widget-sovelluksen. 

Ongelma on, ettei widget voi olla yhtä ruutua suurempi. Esimerkiksi Facebookista ja Twitteristä ystävien päivityksiä näyttävä widget on edelleen aika kehno, sillä ruutuun ei mahdu tekstiä juuri lainkaan.

Android-puhelimissa widgetien kokoa ei ole rajoitettu yhtä tiukkoihin raameihin. Myös Symbianin ensi vuonna julkaistavassa nelosversiossa widgettien koko ja sijoittelu ovat vapaampia.

Kaikki Nokia N8:n sovellukset käynnistyvät ilman viiveitä, ja sammuvat samoin. Vain sähköpostin avaaminen tuntuu kestävän ylimääräisen hetken. Valikoissa liikkuminen on sujuvaa.

Erityisen kätevä on kaikki avoimet ohjelmat näyttävä moniajonäkymä, josta ne saa myös yksitellen sammutettua. Tähän valikkoon pääsee painamalla pitkään näytön alla olevaa nappulaa. 

Nettiselain
jäi jälkeen

Nettiselain on sovellus, joka on N8:ssa jäänyt selvästi muusta puhelimesta jälkeen. Selain vielä kelpaa verkkosivujen mobiilisivujen selailuun, mutta täysien www-sivujen käyttö on hitauden ja selaimen virheiden takia käytännössä mahdotonta. Pitkien verkkosivujen selailu on nykivää.

Jostain syystä selaimesta löytyy kaksi erilaista valikkoa, joissa on ainakin osittain samoja toimintoja. Paluu edelliselle sivulle vaatii jostain syystä neljä eri valintaa näytöllä ilmestyvistä valikoista.

Www-selailua varten kannattaa puhelimeen ladata huomattavasti parempi Opera-selain.

Nokian selaimessa tosin toimii kahden sormen lähennys- ja loitonnustoiminto (eli pinch & zoom), Operassa ei näytön tekstiä saa suurennettua ja pienennettyä kahden sormen kosketuksella.

Pystysuunnassa Nokian N8:n virtuaalinäppäimistö on perinteisen matkapuhelinnäppäimistön mallinen, mutta vaihtuu vaaka-asennossa täysimittaiseksi qwertyksi. Qwerty-näppäimistö olisi ollut mukavampi vaihtoehto myös pystyasennossa. Opera-selain käyttääkin omaa qwerty-näppäimistöä myös pystyasennossa.

Kännykkä haastaa
pokkarin

N8 erottuu muista älypuhelimista paremmalla kamerallaan. Kännykkämarkkinoiden suurimmalla kennolla varustetulla 12 megapikselin kameralla saa jo hyvinkin pokkaritason kuvia.

Kuvan voi ottaa joko näpäyttämällä kuvaustilassa näytölle ilmestyvää kamera-ikonia tai painamalla ylälaidan näppäintä, joka ainakin näin amatöörin käsissä tuotti vähän tärähtäneen kuvan.

Useissa kamerakännyköissä voi näyttöä koskettamalla valita kohdan, johon kamera tarkentaa, mutta tämä toiminto Nokia N8:sta puuttuu. Nokia N8:a käytetään tässä kameran tavoin, eli tarkentamalla kohteeseen, painamalla laukaisin puoleen väliin ja kääntämällä kamera haluttuun suuntaan.

Hd-tasoisessa videokuva on laadultaan erinomainen, varsinkin taskuun mahtuvaksi kamerakännykäksi. Kännykän videoeditointiohjelmalla ei tosin mitään citizenkaneja tehdä. 

Kuvien ja videoiden siirtäminen laitteesta on kuitenkin usb-portin ansiosta harvinaisen vaivatonta, joten videot voi siirtää editoitavaksi toiselle koneelle.

Pakkauksessa on mukana adapteri, jolla usb-muistin voi liittää micro-usb-liitäntään.

Yhteenveto

Nokian N8 on mainio kosketusnäyttöpuhelin, vaikka ehkä se wow-vaikutelma jää vielä puuttumaan.

Esimerkiksi ohjelmistoon kaipaisi vielä pieniä paikkauksia. Ainakin nettiselaimeen odottaisi päivitystä. Se on suurinäyttöisessä kosketusnäyttökännykässä tärkeä sovellus ja selvästi vanhentunut.

Perusasiat ovat kuitenkin kunnossa: kosketusnäyttö on yleensä herkkä ja kaikki toimii ilman liikoja viiveitä. Erinomainen kamera ja hyvät liitännät voivat tehdä tästä joillekin käyttäjille parhaan kamerakännykän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Rocklegenda Tom Pettyn kuolinsyy selvisi

    3. 3

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    4. 4

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    5. 5

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    6. 6

      Raportti Las Vegasin joukkosurmasta julki: FBI kiinnostui uudesta henkilöstä, hurjalle salaliittoteorialle loppu

    7. 7

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    10. 10

      Norwegianin Dreamliner rikkoi Atlantin ylityksen nopeusennätyksen – lensi ääntä nopeammin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    4. 4

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    5. 5

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    6. 6

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    7. 7

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Rocklegenda Tom Pettyn kuolinsyy selvisi

    3. 3

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    4. 4

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    5. 5

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    6. Näytä lisää