Digitoday

Langattomat yhteydet tahraavat Suomen laajakaistaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen sijoitus suuressa laajakaistavertailussa parani selvästi, mutta mobiililaajakaistassa riittää parannettavaa.

Suomi on maailman 16:nneksi paras laajakaistamaa, Oxfordin yliopiston ja espanjalaisen Oviedon yliopiston tutkimus kertoo. Sijoitus parani viime vuodesta viisi sijaa.

Tutkimuksessa mitataan laajakaistan laatua ja levinneisyyttä. Johtomaana jatkoi Etelä-Korea. Sen jälkeen tulevat Hongkong, Japani ja Islanti. Pohjoismaista kympin sakkiin mahtuivat myös Ruotsi ja Tanska sijoilla 9 ja 10. Norja putosi pois top10:stä.

Ruotsissa paras
mobiililaajakaista

Suomi lukeutui niihin maihin, joissa laatu kasvoi eniten. Kiinteässä laajakaistassa Suomi on laatumittauksen kuudes.

Suomessa juhlimisen aihetta rajoittaa se, että kiinteän laajakaistan levinneisyys kasvoi vain kolme prosenttiyksikköä 70 prosenttiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tutkimusta tukee verkkolaitevalmistaja Cisco. Sen mukaan Suomi pärjäsi kehnosti myös mobiililaajakaistan laadussa. Ruotsi oli selvä voittaja, ja Tanska oli ainoa maa, joka pisti jossain määrin kampoihin. Suomi jäi keskikastiin esimerkiksi Ranskan ja ehkä yllättäen Japanin kanssa.

Suvi Lindén puolustaa
yleispalvelulaajakaistaa

Viestintäministeri Suvi Lindén (kok) ottaa jälleen kantaa riitaisaan kysymykseen laajakaistan yleispalveluvelvoitteesta.

– Viime kesästä lähtien jokaisella suomalaisella on ollut oikeus laajakaistaan niin sanottuna yleispalveluna. Tällä yleispalvelulailla on haluttu parantaa laajakaistan saatavuutta ja nostaa laajakaistayhteyksien laatuvaatimusta maaseudulla. Ciscon tutkimuksen tulokset antavat ensi kertaa tieteellistä tukea sille, että Suomessa on suuri ero maaseudun ja kaupunkien laajakaistayhteyksien laadussa, erityisesti langattomien yhteyksien osalta.

– Tutkimustulokset tukevat siis voimakkaasti sitä poliittista tahtotilaa, jonka eduskunta ja valtioneuvosto ovat linjanneet. Juuri yleispalvelulla voidaan vaikuttaa laajakaistan laatuun haja-asutusalueilla, Lindén sanoo Ciscon tiedotteessa.

Suomi valmis
huomisen netille

Tutkimuksessa oli mukana 72 maata. Tulokset perustuvat 40 miljoonaan tehtyyn testiin laajakaistan laadun mittaamiseksi.

Suomi kuuluu niihin 14:ään maahan, jotka ovat valmiita "internetin huomisen sovelluksille". Cisco koostaa tuloksista, että Suomi olisi siirtynyt 100 megan laajakaistahankkeessa sanoista tekoihin.

Hankkeessa on kuitenkin haasteensa, kuten se, että tarjouksia rakentamisesta saatiin ensimmäisellä hakukierroksella laimeasti.

Laajakaistan johtomaat 2010/2009
2010 2009      
1. Etelä-Korea 1. Etelä-Korea      
2. Hongkong 2. Singapore, Qatar      
3. Japani 3. Hongkong      
4. Islanti 4. Islanti      
5. Sveitsi, Luxemburg, Singapore 5. Sveitsi, Luxemburg      
6. Malta 6. Hollanti      
7. Hollanti 7. Japani      
8. Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Qatar 8. Ruotsi      
9. Ruotsi 9. Tanska      
10. Tanska 10. Malta      
Lähde: Cisco Systems/Oxfordin yliopisto/Oviedon yliopisto

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto meni naiselle

    2. 2

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    3. 3

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    4. 4

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    7. 7

      Kommentti: Tosi vihainen Nalle

    8. 8

      Uutuuskirja: Uutislegenda Arvi Lindin poika kuoli onnettomuudessa vain 4-vuotiaana – ”Katastrofi, josta ajattelee, että siitä on mahdotonta selvitä”

    9. 9

      Tiedätkö kuinka väistää pelastusajoneuvoa oikein? Video Kehä Kolmoselta näyttää malliesimerkin

    10. 10

      Aluksensa kadottanut sukeltaja ui 7,5 kilometriä turvaan – nelimetrinen tiikerihai kiritti vierellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    3. 3

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    4. 4

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    5. 5

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    6. 6

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    7. 7

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    8. 8

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    9. 9

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    10. 10

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto meni naiselle

    2. 2

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    3. 3

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    4. 4

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. Näytä lisää