Digitoday

Sony Ericssonin tulos parani

Julkaistu: , Päivitetty:

Ruotsalais-japanilainen matkapuhelinvalmistaja Sony Ericsson onnistui parantamaan tulostaan heinä–syyskuussa. Liikevaihto sen sijaan polki paikallaan, ja yhtiö sai kaupaksi odotettua vähemmän puhelimia.

Ensimmäisenä kännykkävalmistajana kolmannesta neljänneksestään kertoneen Sony Ericssonin tulos oli jokseenkin odotusten mukainen: toiminta jatkoi supistumistaan ja kannattavuus parantumistaan.

– Strategiamme keskittyä älypuhelimiin tuottaa tulosta ja nyt älypuhelimet muodostavat puolet kaikista myymistämme puhelimista, yhtiön toimitusjohtaja Bert Nordberg sanoo yhtiön tiedotteessa.

Sony Ericssonin tulos ennen veroja oli alkusyksystä 62 miljoonaa euroa, jos mukaan lasketaan viime vuoden kahdesta miljoonasta eurosta tuplaantuneet uudelleenjärjestelykulut.

Kyseessä on hieman odotuksia heikompi tulos. Ennustepalvelu SME Direktin kyselyssä analyytikoiden odotukset liikkuivat noin 66 miljoonassa eurossa. Vuosi sitten Sony Ericsonin tulos ennen veroja oli 199 miljoonaa euroa tappiolla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Myytyjen kännyköiden keskihinta nousi aavistuksen verran odotuksia enemmän 154 euroon vuotta aiemmasta 114 eurosta. Bruttomarginaali kohosi 30 prosenttiin vuotta aiemmasta 16 prosentista.

Keskittyy ja
kutistuu

Älypuhelimiin panostaneen yhtiön liikevaihto kuitenkin laski aavistuksen 1,60 miljardiin euroon vuotta aiemmasta 1,62 miljardista eurosta.

Kyseessä oli pettymys markkinoille. Analyytikot olivat odottaneet liikevaihdon kasvavan 1,8 miljardiin dollariin. Vuotta aiempaan verrattuna myynti kasvoi Aasiassa. Euroopassa, Lähi-idässä, Afrikassa sekä Amerikassa myynti sen sijaan laski.

Myös myytyjen puhelinten määrä laski odotuksia enemmän. Sony Ericsson kertoi toimittaneensa jälleenmyyjille ja operaattoreille kaikkiaan 10,4 miljoonaa matkapuhelinta vuotta aiemman 14,1 miljoonan sijaan. Odotukset liikkuivat 12 miljoonassa puhelimessa.

Supistuneen kännykkämyynnin myötä Sony Ericsson arvioi markkinaosuutensa laskeneen noin neljään prosenttiin heinä–syyskuussa. Vuosi sitten yhtiö hallitsi noin viiden prosentin siivua markkinoista, ja analyytikoiden odotukset liikkuivat noin 3,5 prosentissa.

Sony Ericsson ei antanut tarkempaa ohjausta seuraavien neljännesten osalta. Yhtiö toisti aiemman näkemyksensä, jonka mukaan maailmanlaajuiset kännykkämarkkinat ”kasvavat hieman” kuluvana vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    4. 4

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    5. 5

      Patrik Laine hurjassa iskussa – kaksi vastustamatonta ylivoimamaalia

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    9. 9

      Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

    10. 10

      Kiistely Trumpin ja kuolleen sotilaan lesken keskustelusta jatkuu – kansliapäällikköä syytetään nyt valehtelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    3. 3

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    4. 4

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    5. 5

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    6. 6

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    7. 7

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    8. 8

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    9. 9

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    10. 10

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    4. 4

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    5. 5

      Patrik Laine hurjassa iskussa – kaksi vastustamatonta ylivoimamaalia

    6. Näytä lisää