Digitoday

Sumunäyttö haastaa piraatit Kiinassa

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalainen näyttövalmistaja FogScreen on tehnyt päänavauksen vaikeilla, mutta houkuttelevilla Kiinan markkinoilla. Vastassa ovat laittomat kopiot yhtiön sumunäytöstä.

Vettä käyttäviä sumunäyttöjä valmistava FogScreen kertoo läpimurrosta: yhtiö on tehnyt yhteistyö- ja jälleenmyyntisopimuksen Kiinaan. Ensimmäiset FogScreen-sumuvalkokankaat toimitetaan kokeiltaviksi Nanjing Santa Claus Medialle. Sen tehtävänä on mainostaa suomalaista Joulupukkia kiinalaisille.

– Kiinan markkinoilla on ollut jo pitkään halpoja kopiotuotteita, mutta jatkuvan tuotekehityksen ja huipputekniikan ansiosta myös yhä laatutietoisemmat kiinalaiset kokevat järkevämmäksi investoida alkuperäisiin ja aitoihin uuden sukupolven FogScreen-tuotteisiin, FogScreen Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Jussila luottaa tiedotteessa.

Ei oikeuteen

Vt. toimitusjohtaja Jussi Sehm kertoo piraateista enemmän. Hänen mukaansa laittomat kopiotuotteet eivät yllä laadultaan FogScreenin tasolle.

– Kyllä ne tiettävästi saavat sumua aikaiseksi, mutta niissä on monia ongelmia. Vettä tippuu, ja kuvanlaatu ylipäänsä ei kestä vertailua. Ne ovat hyvin selvästi karvalakkiversioita, Sehm painottaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

FogScreenin teknologialla ilmaan luodaan pystysuora sumuverho, jolle voidaan heijastaa kuvaa. Sumun läpi voi kävellä. Piraattituotteita on FogScreenin harmiksi myyty yhtiön oman mainosmateriaalin avulla. Asiakas on saanut sekundaa.

FogScreen ei aio ainakaan vielä lähteä piraattien perään oikeudellisin keinoin.

– Tällä hetkellä meillä ei ole käynnissä tällaisia hankkeita. Emme ole nähneet sitä taloudellisesti järkevänä. Lähdemme mieluummin toisin päin liikkeelle, eli yritämme saada markkinoita napattua positiivisessa hengessä ja luotua suhteita paikallisesti, Sehm linjaa.

Kova työ

Pekka Jussilan mukaan FogScreen Oy on muuttanut toimintamalliaan ja hakee nyt globaalisti jälleenmyyjiä eri markkina-alueille. Yhteistyökumppanit ja ensimmäiset kaupat saavutettiin Hermia Nanjing Science and Technology LTD:n palvelujen avulla.

Yhtiössä uskotaan, että tästä lähtee jotain suurta liikkeelle. Kiinan avausta on yritetty jo vuosia, mutta paikallisten kumppanien saaminen on ollut kovan työn takana. Kopiotuotteet eivät kuitenkaan liene siihen pääasiallisin syy. Kiinaan pääseminen vain vaatii paljon yrittämistä, vt. toimitusjohtaja Sehm toteaa.

FogScreen on mukana Shanghain maailmannäyttelyssä. Erikoisesti sumunäyttö ei kuitenkaan ole esillä Suomen paviljongissa, vaan löytyy muun muassa Norjan edustustiloista. Suomen Kirnun seinillä on kyllä muuta kotimaista näyttöteknologiaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    5. 5

      Tulipallotyöryhmä laski Inarin meteoriitin arvioidun putoamispaikan – etsinnät käyntiin alkuviikolla

    6. 6

      Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

    7. 7

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    8. 8

      Eläinlääkärin kuvailema ”tosimiesten käden­lämmitin” huvittaa somessa – ”Kun on riittävän kylmä, sitä pitää etujalkaansa mielellään vaikka hepan pepussa”

    9. 9

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    10. 10

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    4. 4

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    5. 5

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    6. 6

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    7. 7

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    8. 8

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    9. 9

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    10. 10

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    5. 5

      Tulipallotyöryhmä laski Inarin meteoriitin arvioidun putoamispaikan – etsinnät käyntiin alkuviikolla

    6. Näytä lisää