Digitoday

VTV: Tietoyhteiskuntahankkeissa tuhlattiin rahaa

Julkaistu:

Hallituksen ponnistelut tietoyhteiskunnan rakentamiseksi ovat pitkälti epäonnistuneet, Valtiontalouden tarkastusvirasto haukkuu. Satoja tuhansia paloi projektiin, jossa "seilailtiin Ruotsin ja Viron lautoilla".

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) kakkoshallitus on ollut tehoton suomalaisen tietoyhteiskunnan pystyttämisessä, Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) harmittelee uudessa seurantaraportissaan.

VTV lyttäsi tietoyhteiskuntakehityksen vuonna 2008 ja tarkasteli nyt, onko parannusta tapahtunut. Eipä juuri ole, on lohduton lopputulema. Moitteita satelee eri suuntiin, kuten liikenne- ja viestintäministeriöön, valtiovarainministeriöön, Hanseliin ja Tekesiin.

Missä
kengät?

Liikenne- ja viestintäministeriön Arjen tietoyhteiskunnan toimintaohjelma on jäänyt tuloksiltaan vaatimattomaksi, ja merkittävä osa tietoyhteiskunnan kehittämistoimista olisi viraston mukaan tehty ilman toimintaohjelmaakin.

– Toimintaohjelman koordinointiin perustettu viestintäministeri Suvi Lindénin (kok) johtama Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta on muodostunut keskustelufoorumiksi, jolla ei ole ollut merkitystä kehittämistoimenpiteiden toteutuksen edistäjänä, VTV:n johtava tuloksellisuustarkastaja Tomi Voutilainen sanoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Esimerkkinä hän mainitsee neuvottelukunnan verkkosivut, joita on hänestä päivitetty laiskasti. Viimeisin blogimerkintä on joulukuulta.

– Puhutaan siitä, että virkamiesten pitäisi olla verkossa, mutta näyttää siltä, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä.

"Rahan käyttöä
ei seurata"

Esimerkiksi EU:n tukemiin alueellisiin tietoyhteiskuntahankkeisiin on viimeisen kolme vuoden aikana sidottu julkista rahaa 50 miljoonaa euroa, eikä tämän käyttöä ole Voutilaisen mukaan koordinoinut tai seurannut kukaan.

Raportissa rahan käyttöä arvostellaan näin: "Tietoyhteiskuntahankkeisiin myönnettyjen avustusten ja määrärahojen käyttöä ei ole seurattu Vanhasen II hallituksen aikana lainkaan. Vanhasen I hallituksen aikana avustusten määrästä tehtiin selvitys, ja määrärahojen käyttöä pyrittiin seuraamaan. Jälkiseurannan perusteella tilanne on siten huonontunut aiemmin vallinneeseen tilanteeseen nähden".

Tuloksetonta
seilailua

Valtiontalouden tarkastusvirasto on eduskunnan yhteydessä toimiva ylin kansallinen tarkastusviranomainen, joka tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja omaisuuden hallintaa. Virasto joutui huomaamaan, että sen suositukset on jätetty pitkälti huomiotta, kun julkisia palveluja on pyritty luomaan verkkoon.

Vuonna 2008 tarkastettu Jupa-hanke epäonnistui lähes täysin, VTV muistaa. Jupan jälkeen käynnistettiin uusi KuntaFenix-hanke, joka oli lähtökohdiltaan samanlainen. Vaikka VTV oli tuonut esille Jupa-hankkeen epäkohdat, niin KuntaFenix-hankkeessa ilmenivät jälleen samat ongelmat.

– Esimerkiksi yhdessä hankkeen projektissa maksettiin oppilaitosten prosessien määrittelystä konsulteille yli 300 000 euroa, ja projekti seilaili Ruotsin ja Viron lautoilla seminaareja pitämässä, tuloksellisuusjohtaja hahmottaa.

Tavoitteena oli, että yksi kaupunki määrittelisi yleiset prosessit kouluympäristöön ja tuottaisi sähköisiä palveluita näiden perusteella.

– Kalliit prosessit saatiin, mutta palvelut jäivät odottamaan parempia aikoja.

Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes toimi hankkeen rahoittajana. VTV arvostelee Tekesiä laajemminkin kunnille myönnettävistä avustuksista, joilla voi olla "negatiivisia vaikutuksia kilpailtuihin markkinoihin". Tekesin pitäisi VTV:n mielestä keskittyä yritysrahoituksen järjestämiseen.

– Julkiselle hallinnolle on olemassa muita riittäviä rahoitusmekanismeja kehittämishankkeiden toteuttamiseksi, Voutilainen katsoo.

"Epäpyhiä
sopimuksia"

Tarkastusvirasto pitää valtion yhteishankintayksikkö Hanselin toimintaa markkinoita rajoittavana. Seurantaraportin mukaan ongelmia on Hanselin asiantuntijapalveluiden ja it-konsultointien puitesopimuksissa.

VTV:n mukaan Hansel on valtiovarainministeriön aloitteesta tehnyt "epäpyhiä" puitesopimuksia it-toimittajien kanssa siten, että kilpailevat yritykset joutuvat liittoumaan keskenään tarjotakseen konsultointipalveluita valtionhallinnolle. Menettely estää käytännössä uusien yritysten mahdollisuudet tarjota palveluita valtionhallinnolle, tarkastusvirasto katsoo.

Valopilkkuna
laajakaista

VTV:n jälkiseurannan lopputulos ei ole yllätys. Tomi Voutilainen arvosteli nykyhallitusta suorin sanoin jo viime kesänä kutsuen tietoyhteiskuntakehitystä "tuloksettomaksi kautta linjan".

Seurantaraportti ei kuitenkaan ole pelkkää haukkumista. Nykyhallituksen näkyvin tietoyhteiskuntahanke, Laajakaista kaikille, saa kehuja. VTV kiittää hallitusta aikaisempaa järkevämmästä rahan käytöstä ja Viestintäviraston roolin korostamisesta laajakaistahankkeiden toteutuksessa.

It-viikko on pyytänyt eri osapuolilta vastauksia VTV:n kritiikkiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lotossa yksi täysosuma – tässä oikeat numerot

    2. 2

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    3. 3

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    4. 4

      Nousiko Putous-ensikertalaisen hahmo ennakkosuosikiksi? Balettiasuun pukeutunut pikkutyttö naurattaa somessa: ”Ihan ykkönen”

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Putous alkoi! Tässä ovat uudet sketsihahmot – kuka on suosikkisi?

    7. 7

      Remun viimeisellä keikalla lavalle noussut huippuvierailijoita – seremoniamestarin juonto sai villeimmät taputukset

    8. 8

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    9. 9

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    10. 10

      Esa Lindell tehoili murskavoitossa – nousi suomalaispakkien ykköseksi NHL:ssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    3. 3

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    4. 4

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    8. 8

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    9. 9

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    10. 10

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    9. 9

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    10. 10

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lotossa yksi täysosuma – tässä oikeat numerot

    2. 2

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    3. 3

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    4. 4

      Nousiko Putous-ensikertalaisen hahmo ennakkosuosikiksi? Balettiasuun pukeutunut pikkutyttö naurattaa somessa: ”Ihan ykkönen”

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. Näytä lisää