Digitoday

Alihankkijan itsemurhat surettavat Applea

Julkaistu: , Päivitetty:

It-yhtiö Apple on kommentoinut ensimmäistä kertaa itsemurhien aaltoa elektroniikan sopimusvalmistaja Foxconnissa. Taiwanilainen Foxconn valmistaa elektroniikkaa Applen lisäksi useille eri yhtiöille.

Kiinassa on noussut viime viikkoina kohu elektroniikkavalmistaja Foxconnin tehtaiden työoloista.

Muun muassa Applelle, Nokialle, Hewlett-Packardille  ja Sonylle alihankintaa tehnyt Foxconn on osa Hon Hai Precision Industry -nimistä yhtiötä.

Erityistä huolta ovat aiheuttaneet yhtiön Shenzenin tehtaalla Kiinassa viime aikoina tapahtuneet itsemurhat. Tiistaina julkisuuteen tuli jälleen uusi kuolemantapaus Foxconnin kiistellyllä tehtaalla Kiinassa. Kyseessä on yhdeksäs vastaavanlainen itsemurha tänä vuonna.

Kohun myötä media Kiinassa ja muualla on vaatinut julkisuuteen myös Foxconnin asiakkaita. Tänään keskiviikkona kalifornialainen Apple kommentoi ensimmäistä kertaa julkisesti viime aikojen tapahtumia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Olemme murheissamme ja huolissamme viimeaikaisista itsemurhista Foxconnissa, Apple sanoo lausunnossaan.

– Olemme olleet yhteydessä suoraan Foxconnin ylimpään johtoon ja uskomme heidän suhtautuvan tähän asiaan erittäin vakavasti.

Yhdysvaltalaisen firman mukaan sen asettama ryhmä tutkii itsenäisesti, millaisiin toimiin Foxconn ryhtyy tapahtumien takia.

– Jatkamme käynnissä olevia tutkimuksiamme tehtailla, joilla valmistetaan tuotteitamme, Apple sanoi.

Kännyköiden kuoria valmistaneen suomalaisen Eimo Oy:n vuonna 2003 ostaneella Hon Hailla on toimintaa myös Suomessa. Foxconn viimeistelee matkapuhelinten kuoria Nokian tiloissa Salossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    3. 3

      Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuutumaan Israelin pääministerin toimistolla

    4. 4

      Dramaattinen muutos säätilassa: Matalapaine tuo myrskypuuskat Suomen päälle

    5. 5

      Sometähden ja hotellin selkkaus kiihtyy: omistaja lähetti miljoonalaskun ilmaista yötä havitelleelle naiselle – nettikansa pöyristyi

    6. 6

      Japanilaisturisteille tehty huikea ravintolalaskuhuijaus suututti Venetsian

    7. 7

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla – uusi parketti, kodinkoneita, seinät, sauna...

    8. 8

      Lehti: Pohjois-Korean loikkari tunnusti henkirikoksen

    9. 9

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    10. 10

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    4. 4

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    5. 5

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    6. 6

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    7. 7

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    8. 8

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    9. 9

      Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

    10. 10

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    3. 3

      Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuutumaan Israelin pääministerin toimistolla

    4. 4

      Dramaattinen muutos säätilassa: Matalapaine tuo myrskypuuskat Suomen päälle

    5. 5

      Sometähden ja hotellin selkkaus kiihtyy: omistaja lähetti miljoonalaskun ilmaista yötä havitelleelle naiselle – nettikansa pöyristyi

    6. Näytä lisää