Digitoday

3d-Transformers voi olla katsojalle liikaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Elokuvakatsojien suosimassa 3d-kuvassa on tuottajien kannalta monia ongelmia. Esimerkiksi elokuvaohjaaja Michael Bay ei ole 3d-kuvasta innoissaan.

Suurin osa tähän mennessä ilmestyneistä 3d-elokuvista on ollut lapsille suunnattuja animaatioita. Myös oikeita näyttelijöitä käyttävissä Avatar- ja Liisa Ihmemaassa -elokuvissa tehosteet vievät usein päähuomion.

Syynä tehosteisiin on, että 3d-kuvaaminen on todella vaikeaa.

Elokuvaohjaaja Michael Baystä on tullut 3d-elokuvien tunnetuimpia arvostelijoita, vaikka hän on tunnettu muun muassa tehosteita vilisevistä Transformers-elokuvista.

Bay testasi 3d-kuvausta, mutta piti 3d-kameroita liian raskaina ja hankalina hänelle tyypillisten nopeiden toimintakohtausten kuvaamiseen, kertoo Deadline -verkkolehti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Varsinkin James Cameronin ohjaaman Avatar-elokuvan jälkeen Paramount ja Dreamworks -elokuvayhtiöt ovat painostaneet ohjaaja Michael Baytä tekemään seuraavasta Transformers-elokuvasta kolmiulotteisen.

Nopea 3d-toiminta voisi olla myös katsojalle liikaa. Toimintaelokuvien nopeat leikkaukset voivat olla 3d:nä uuvuttava kokemus.

Lisäksi 3d-kuvauksessa on useita teknisiä rajoituksia, joihin ei ole vielä kunnollisia ratkaisuja.

– Käsikirjoitus- ja tuotantopuolella joudutaan miettimään uusiksi, mitkä asiat toimivat ja mitkä eivät, arvioi Welhon viihdepalveluista vastaava Lassi Tasajärvi.– Usein ajatellaan, että jalkapallo-ottelut tai luontodokumentit olisivat optimaalista 3d-sisältöä. Jalkapallo ei kuitenkaan ole se paras kohde, sillä se kuvataan kaukaa, joten siihen ei synny syväterävyyttä, joka tuo 3d-vaikutelman.

Sama ongelma vaivaa myös luontodokumentteja, sillä myös luonnossa liikkuvia eläimiä kuvataan usein pitkän matkan päästä.

Lisäksi nykyisissä 3d-kameroissa ei ole lainkaan zoomia. Zoomaus vaatisi, että kameran kaksi kuvaputkea etääntyisivät ja lähentyisivät toisiaan.

– Paremmin 3d:lle sopivat sellaiset urheilulajit, jotka kuvataan läheltä, kuten nyrkkeily, tennis tai golf, Tasajärvi sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt: Länsimetro starttasi Espoon Matinkylästä

    2. 2

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    3. 3

      Lauri Markkanen onnistui – Bullsille makea voitto NBA:ssa

    4. 4

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    5. 5

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    6. 6

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    7. 7

      Tampan ”sarjamurhaajaksi” epäillystä miehestä julkaistiin uusi video – ”Jonkun on pakko tietää, kuka tämä henkilö on”

    8. 8

      Nyt se tapahtui! Länsimetron ensimmäinen juna lähti liikkeelle – aikataulun mukaisesti

    9. 9

      Hyvinkäällä vakava liikenneonnettomuus – kaksi nuorehkoa miestä loukkaantui

    10. 10

      Länsimetron avajaiset kiinnostivat – Espoon Matinkylässä jonotettiin jo aamuvarhaisella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    2. 2

      Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

    3. 3

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    4. 4

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    5. 5

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    6. 6

      42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

    7. 7

      Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

    8. 8

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    9. 9

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    10. 10

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt: Länsimetro starttasi Espoon Matinkylästä

    2. 2

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    3. 3

      Lauri Markkanen onnistui – Bullsille makea voitto NBA:ssa

    4. 4

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    5. 5

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    6. Näytä lisää