Digitoday

Apple uhkaa kohta jo Nintendoa

Julkaistu:

Japanilainen viihdejätti Nintendo ottaa Applen tähtäimiinsä, Times Online raportoi. Yhdysvaltalaisyhtiö on nousemassa varteenotettavaksi kilpailijaksi iPhone-puhelimellaan ja iPad-tietokoneellaan.

Nintendon pääjohtaja Satoru Iwata on Times Onlinen saamien tietojen mukaan neuvonut ylintä johtoaan kohtelemaan Applea "tulevaisuuden vihollisena". Taistelu Sonya vastaan on jo voitettu, Iwatan uskotaan sanoneen.

Nintendon tulos heikkeni ensimmäistä kertaa neljään vuoteen maaliskuussa päättyneellä tilivuodella. Samaan aikaan Applen iPhone ja uusi iPad myyvät vinhaa vauhtia ja nousevat entistä houkuttelevimmiksi vaihtoehdoiksi pelinkehittäjille.

Sonyn unohtaminen voi olla kuitenkin ennenaikaista, analyytikot veikkaavat. Siinä missä Sonyn PSP-käsikonsoli on saattanut jäädä marginaaliin kilpailussa Nintendon DS-konsolia vastaan, on Sonyn televisioon kytkettävän PlayStation 3:n veikattu lopulta jopa voittavan Microsoftin ja Nintendon kilpailijat Xbox 360:n ja Wiin.

PS3:lle ilmestyvät yksinoikeuspelit ovat myös merkki alustan uskottavuudesta pelinkehittäjien silmissä. Suomessa Sonyn konsoli kahmi pelimyynnin osuuksia alkuvuonna.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

3d-konsoli tarjoaa
piraateille haasteen

Nintendo on tuomassa markkinoille uuden kolmiulotteisia pelejä tukevan käsikonsolin 3DS:n. Satoru Iwata kertoo yhtiönsä suunnittelevan entistä tehokkaampia piratismiestoja laitteeseen. Hänestä piratismi on vakava ongelma etenkin Aasiassa ja Euroopassa.

Iwata ei talouslehti BusinessWeekin mukaan suostunut selvittämään yksityiskohtaisemmin, minkälaisia lukkoja 3DS-konsoliin on suunnitteilla.

3d-toiminnallisuudesta hän sanoi, että sen voi kytkeä halutessaan helposti pois. Pääjohtaja tiedostaa ihmisten huolet 3d:n mahdollisista haittavaikutuksista esimerkiksi lasten silmille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    3. 3

      Bussi jumittui poikittain Itäväylälle, liikenne osittain poikki – ”Jonkinlaista u-käännöstä siinä on yritetty”

    4. 4

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    5. 5

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    6. 6

      Putous alkoi! Tässä ovat uudet sketsihahmot – kuka on suosikkisi?

    7. 7

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    8. 8

      Loton 1,2 miljoonaa euroa voittanut täysosuma pelattiin Helsinki-Vantaan lentokentällä

    9. 9

      Teatteriesitys keskeytettiin Tampereella – AL: Näyttelijä sai sairauskohtauksen

    10. 10

      Remun viimeisellä keikalla lavalle noussut huippuvierailijoita – seremoniamestarin juonto sai villeimmät taputukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    3. 3

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    4. 4

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    8. 8

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    9. 9

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    10. 10

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    3. 3

      Bussi jumittui poikittain Itäväylälle, liikenne osittain poikki – ”Jonkinlaista u-käännöstä siinä on yritetty”

    4. 4

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    5. 5

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    6. Näytä lisää