Digitoday

Ehdota kuvattavaa Mars-luotaimelle

Julkaistu: , Päivitetty:

Tietokoneviasta joulukuussa toipunut Mars-luotain valjastetaan yleisön palvelukseen, Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa kertoo.

Mars Reconnaissance Orbiter on Nasan silmä Marsin ympärillä. Luotaimen HiRise-kamera (High Resolution Imaging Science Experiment) näkee parhaimmillaan pöydän kokoisia esineitä planeetan pinnalta. Kameralle voi nyt ehdottaa kohteita itse kukin.

Ehdotusten antaminen on hieman konstikasta. Ensin pitää rekisteröityä verkkosivulle ja kirjautua sisään. Sitten kohteen voi valita kartalta, mutta valinta pitää perustella sen tuottamalla tieteellisellä hyödyllä. Ei kuitenkaan näyttänyt olevan mitään syytä, miksi myös Yhdysvaltain ulkopuolelta ei voisi osallistua.

Uusia kohteita riittää pilvin pimein, sillä tuhansista otetuista kuvista huolimatta vai alle prosentti Marsin pinnasta on kuvattu. Nasan mukaan tärkeiksi koetut ehdotukset laitetaan jonoon. Tuhansia vuoroaan odottavia kohteita kuvataan, kunhan luotain sattuu lentämään niiden ylitse suotuisissa olosuhteissa.

Samaan aikaan pinnalla: Marsin pohjoisen napa-alueen tuntumassa makaava Phoenix Mars Lander -alus ei ole toistaiseksi antanut elonmerkkejä itsestään ankaran talven jäljiltä. Odyssey-luotain jatkaa radiosignaalien etsimistä aluksesta vielä kuukausia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Spirit-mönkijä puolestaan on edelleen vaikeuksissa irtohiekassa muualla Marsissa. Ehkä pienoista edistymistä on tapahtunut. Mutta samalla tiimi on törmännyt uusiin pyöräpulmiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii karannutta väkivalta­rikollista – soita heti 112:een, jos näet

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    5. 5

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    6. 6

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    7. 7

      Yöt lukkojen takana, nälkään koiranruokaa, vaipoissa pakkaseen: Vanhemmat pahoinpitelivät lapsia vuosien ajan Pohjois-Suomessa

    8. 8

      Hälytysajossa ollut poliisimaija ja henkilöauto ajoivat yöllä rajun kolarin Kokkolassa – kaksi poliisia yhä sairaalassa

    9. 9

      Tv:stä tuttu lihaskimppu Vertti Harjuniemi julkaisi kuvan baarista vuosien takaa – järisyttävä muodonmuutos: Laihtui 13 kiloa

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    2. 2

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    3. 3

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    4. 4

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    6. 6

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    7. 7

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    8. 8

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    9. 9

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    10. 10

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii karannutta väkivalta­rikollista – soita heti 112:een, jos näet

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    5. 5

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    6. Näytä lisää