Digitoday

Naiset viihtyvät myös verkkokaupassa miehiä enemmän

Julkaistu: , Päivitetty:

Ei tungosta, ei kärttyisiä ihmisiä ja joulumusiikinkin voi valita itse. Ei ole ihme, että jouluostosten tekeminen netissä kasvattaa suosiotaan. Erityisesti naiset ovat innostuneet nettikaupasta.

Tuoreen tutkimuksen mukaan reippaasti yli puolet aktiivisista nettikäyttäjistä hankkii joululahjansa netistä.

Asiantuntijayhtiön Smilehousen kyselytutkimuksen mukaan aktiivisista nettikäyttäjistä jopa 61 prosenttia aikoo tehdä jouluhankintoja nettikaupoista. Ylivoimainen enemmistö suunnittelee ostavansa netistä lahjoja, 15 prosenttia vastanneista ostaa joulukoristeita. Ruoka- ja juomaostoksia sen sijaan aikoo tehdä vain prosentti vastanneista. 

Nettikauppojen suosio on kasvanut selvästi viime vuodesta. Tutkimuksen tehnyt Monika Hellberg Smilehousen iTEST-tutkimusyksiköstä kertoo, että joululahjansa netistä hankkivien määrä kasvaa jopa viidenneksen viime vuodesta. 

Helppous ja vaivattomuus eivät ole ainoita nettikauppojen kasvavan suosion salaisuuksia. Hellbergin mukaan nettiostajia kiinnostavat entistä enemmän myös lahjojen ostamiseen liittyvät lisäpalvelut, kuten valmiiksi paketointi. 
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yllättäen naiset
hinkuvat verkko-ostoksille

Naiset ovat Smilehousen tutkimuksen mukaan miehiä innokkaampia joululahjojen nettiostajia.

Tutkimukseen vastanneista naisista kaksi kolmesta uskoi tekevänsä jouluhankintoja netistä. Miehistä hankintoja aikoi tehdä 51 prosenttia. 

Vaikka verkkokaupan suosio on kasvussa,  enemmistö suomalaisista suuntaa edelleen perinteisten joulukauppojen ruuhkiin. Taantuma hillitsee kuitenkin ostohaluja, mikä osaltaan voi vauhdittaa nettiostamista. 

– Verkko-ostaminen on yleensä ollut muuta ostamista hintaorientoituneempaa, joten taantuma on kohdellut verkkokauppoja kevyemmin kuin perinteistä myymälä kauppaa. Tästä on joitakin viitteitä nähty jo viime vuonna USA:ssa, Smilehousen varatoimitusjohtaja Jaakko Hallavo kertoo. 

Smilehousen kyselytutkimukseen vastasi 979 aktiivisesti internetiä käyttävää kuluttajaa. Tutkimus tehtiin 1.–17. marraskuuta. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    2. 2

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    3. 3

      IS vaalikentillä: Vanhanen uskoo, että käänne on tapahtunut – ”Lähes täydellinen vaihteen vaihdos”

    4. 4

      Reino Nordin julkaisi itsestään alastonkuvan – Maria-vaimo riensi puolustamaan hämmentävää otosta: ”Otan täyden vastuun”

    5. 5

      Hotellin rantasauna palaa voimalla Helsingissä – meren raivo lietsoo liekkejä

    6. 6

      Dramaattinen muutos säässä Etelä-Suomessa: lunta voi tulla kohta jopa 30 senttiä

    7. 7

      Keittiömestarin lempiruoka kotona on tuttu eineshyllystä: ”Putkari” on edullinen ja helppo tehdä

    8. 8

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    9. 9

      Ruotsin urheilugaalassa nolo moka: vakavasti vammautunut Anna Holmlund pahoitti mielensä rankasta videosta

    10. 10

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    2. 2

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    3. 3

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    4. 4

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    5. 5

      14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

    6. 6

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    7. 7

      Haluatko vähentää vatsarasvaa? Yksi treeni on yli muiden

    8. 8

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    9. 9

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    10. 10

      Helsinkiläinen Hannah laittoi yhden ilmoituksen nettiin – kohta koko asunto oli sisustettu ilmaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

    3. 3

      Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

    4. 4

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    5. 5

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    6. 6

      Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

    7. 7

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    8. 8

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    9. 9

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    10. 10

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    2. 2

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    3. 3

      IS vaalikentillä: Vanhanen uskoo, että käänne on tapahtunut – ”Lähes täydellinen vaihteen vaihdos”

    4. 4

      Reino Nordin julkaisi itsestään alastonkuvan – Maria-vaimo riensi puolustamaan hämmentävää otosta: ”Otan täyden vastuun”

    5. 5

      Hotellin rantasauna palaa voimalla Helsingissä – meren raivo lietsoo liekkejä

    6. Näytä lisää