Digitoday

Naamamiitti valtaa Espan puiston elokuussa

Julkaistu: , Päivitetty:

Ovatko suomalaiset facebookilaiset oman profiilikuvansa näköisiä? Tämä selviää elokuun toisena lauantaina Suomen ensimmäisessä virallisessa Facebook Naamamiitissä Esplanadin puistossa Helsingissä.
Facebookin tiedon mukaan Finland-verkostoon kuuluu vajaat 580 000 jäsentä. Siihen liittyminen on avointa, mutta arvattavasti suurin osa kuitenkin on ihan oikeita suomalaisia ihmisiä. Yhteisön suurin jäsentiheys on Suur-Helsingin alueella.

Iltapäivällä klo 14 alkavan tapahtuman paikka on Ravintola Teatterin terassi. The Facebook Teamin kutsun mukaan tapahtumapaikka levittäytyy terassilta Espan puistoon aina Kappelin terassille asti riippuen osallistujamäärästä. Se on avoin ja ilmainen kaikille Facebookin käyttäjille.

Naamamiittiin tulevia kehotetaan ottamaan mukaan Facebook-profiilikuva, josta henkilö voidaan tunnistaa. Osanottajille jaetaan sattumanvaraisesti kuvia jo paikalle saapuneista, jotka on sitten määrä löytää porukasta.

Suomalainen Irc-Galleria –yhteisö, joka ilmoittaa jäsenmääräkseen 506 000 henkeä, on jo vuosia järjestänyt erilaisia tapahtumia. Virtuaalitapahtumiin on osallistunut tuhansia henkilöitä. Esimerkiksi Emma-gaalan yhteydessä järjestettyyn back stage –tapahtumaan osallistui live streamin välityksellä 5300 galtsulaista. Irc-Galleria on järjestänyt myös eläviä tapahtumia muun muassa ravintoloissa. Ne ovat vetäneet ravintolan täyteen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Facebookin ja Irc-Gallerian jäsenistöt poikkeavat jonkin verran toisistaan. Facebookilaiset ovat muutaman vuoden vanhempia. Irc-Gallerian perustajiin kuuluva Taneli Tikka vertaili yhteisöjen demografioita tämän vuoden tammikuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    3. 3

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    4. 4

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    5. 5

      Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

    6. 6

      Metsästyskoira ampui isäntänsä Venäjällä

    7. 7

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    8. 8

      Happoradion rumpali avautui lumikaaoksesta: ”Eristys päällä” – tuhansia jälleen saarroksissa Alpeilla

    9. 9

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    10. 10

      Kalifornian kiduttajaäidin sisko NBC:lle muutoksesta perheidyllissä: He alkoivat yllättäen elää ”menetettyä” nuoruuttaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    3. 3

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    4. 4

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    5. 5

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    6. 6

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    7. 7

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    8. 8

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    9. 9

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    10. 10

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    3. 3

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    4. 4

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    5. 5

      Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

    6. Näytä lisää