Digitoday

Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan

Julkaistu: , Päivitetty:

Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.
Voiton vei Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun tiimi MobiVerto palvelualoille suunnatulla käännössovelluksellaan. Viidentuhannen euron stipendin sekä matkan kansainvälisille mobiilialan messuille tuonut sovellus on tarkoitettu asiakaspalvelutilanteisiin, joissa yhteistä kieltä ei ole käytettävissä.

Toinen palkinto myönnettiin Teknillisen korkeakoulun joukkueelle nimeltä Maisti. Joukkue oli kehittänyt palvelun, jonka avulla kuluttaja voi hallita henkilökohtaisia sekä jaettuja kauppalistoja. Kolmannen palkinnon sai Jyväskylän ammattikorkeakoulun joukkue paintXpress perinteisellä piirustusohjelmallaan.

Kilpailussa, johon osallistui 36 joukkuetta, esiteltiin tänä vuonna laaja kirjo sovelluksia ratkaisemaan monia jokapäiväisiä tarpeita. Erityistä sovelluksissa oli sosiaalisten yhteisöjen, kuten Facebook, huomioiminen sovellusten markkinointi- ja jakelukanavina.

– Kilpailutöiden ammattimaisuus ja erityisesti palvelulähtöisyyden taso nousee vuosi vuodelta, totesi Octopus-kisassa viidettä kertaa tuomarina ollut Tiedon Jari Pirkola järjestäjien mukaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kemi-Tornion ammattikorkea menestyi kilpailussa myös viime vuonna kolmannen palkinnon voittaneella tiimillään. Paras kilpailutyö viime vuonna oli lintubongareille suunnattu kännykkäsovellus, jonka olivat tehneet opiskelijat Tampereen teknillisen yliopiston Porin yliopistokeskuksen yksiköstä.

Kilpailun takana on testaus- ja kehitysympäristö Octopus Network.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    2. 2

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    3. 3

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    4. 4

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    5. 5

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    6. 6

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    7. 7

      Huippumalli Suvi Riggsin Instagram-kuvat vihjaavat tulevasta perheenlisäyksestä – onnitteluja satelee

    8. 8

      Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

    9. 9

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    10. 10

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    3. 3

      Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

    4. 4

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    5. 5

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    8. 8

      Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

    9. 9

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    10. 10

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    5. 5

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    2. 2

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    3. 3

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    4. 4

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    5. 5

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    6. Näytä lisää