Digitoday

IBM pelastaa Itämerta

Julkaistu: , Päivitetty:

IBM ryhtyy yhdessä Merenkulkulaitoksen ja Baltic Sea Action Groupin kanssa miettimään keinoja, joilla Itämeren laivaliikenteen turvallisuutta voidaan parantaa. Laajemmin kysymys on valtiovallan tavoitteesta pelastaa pahoin kärsinyt vesialue.
Yhteistyö keskittyy erityisesti laivaliikenteen viestintäjärjestelmien kehittämiseen, IBM painottaa. Kolmikon suunnittelema konsepti mahdollistaa odotusten mukaan alusten päällystön ja viranomaisten välisen joustavamman kommunikoinnin.

Kehittyneemmät viestintäjärjestelmät, joissa yhdistellään esimerkiksi säätietoa, reittiohjeita ja tietoa vaarallisesta rahdista, tarjoavat aluksen päällystölle mahdollisuuden irrottautua radioliikenteen jatkuvasta seuraamisesta ja keskittyä aluksen ohjaamiseen turvallisesti määräsatamaan.

Automaatiota
tiedonkulkuun

Kehittämispäällikkö Sanna Sonninen Merenkulkulaitokselta kertoo tarkemmin käytännön tavoitteista.

– Nykyään merenkulkija on kuormitettu erilaisilla työtehtävillä. Turvallisuuden parantaminen tietoa lisäämällä johtaa kuitenkin siihen, että luomme erilaisia laivoista tietoa kerääviä järjestelmiä, jotka monessa tapauksessa kysyvät tietoa aluksilta itseltään. Silloin joudumme häiritsemään sitä ihmistä, joka vastaa aluksen turvallisesta navigoinnista, Sonninen hahmottaa paradoksia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Toiveenamme on luoda suuria kansainvälisiä järjestelmiä, joissa tiedonsiirtoa laivoilta olisi automatisoitu. Haluaisimme, että laivat pystyisivät syöttämään järjestelmiin tarvitsemamme tiedot vielä silloin, kun ne ovat turvallisesti laiturissa. Silloin meidän ei enää tarvitsisi aktiivisesti häiritä aluksia niiden navigoidessa merellä.

IBM näkee
globaalia potentiaalia

Itämeren laivaliikenne on kasvanut huomattavasti viimeisten kymmenen vuoden aikana ja siksi myös onnettomuusriski kasvaa. Lisääntyvä liikenne lisää myös informaatiotulvaa, jonka hallitseminen on jo arviolta hankalaa.

Merenkulun viestintäjärjestelmiä kehitetään osana tällä viikolla tasavallan presidentti Tarja Halosen, pääministeri Matti Vanhasen ja Baltic Sea Action Groupin käynnistämää Itämeren suojelun Baltic Sea Action Summit -yhteishanketta.

– Itämeren pelastaminen edellyttää konkreettisia tekoja. Hallitukset ja muut julkiset toimijat voivat tehdä paljon, mutta eivät kaikkea, sanoo tasavallan presidentti Tarja Halonen tiedotteessa.

IBM:n Suomen toimitusjohtaja Johan Sandell toteaa yhtiönsä huolestuneen Itämeren tilanteesta ja näkevän tässä potentiaalia ratkaisun laajemmallekin käyttämiselle.

– Hyödynnämme projektissa IBM:n kansainvälistä tutkimusorganisaatiota, joka työllistää tuhansia tiedemiehiä ja matemaatikoita. Onnistunut projekti Itämerellä antaa meille mahdollisuuden hyödyntää täällä kehitettyä ratkaisua globaalisti, myös maailman muilla merillä, Sandell odottaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

    2. 2

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    3. 3

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    4. 4

      Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

    5. 5

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    6. 6

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    7. 7

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    8. 8

      Tv-katsojat pöyristyivät: Mr. Lordi lipoi Laura Frimanin korvaa Tähdet, tähdet -lähetyksessä – ”Naisia ei nuolla luvatta”

    9. 9

      Platinahymy! Kuningashuone julkaisi lisää 70-vuotishääpäiväkuvia kuningatar Elisabetista, 91, ja prinssi Philipistä, 96

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    5. 5

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    6. 6

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    7. 7

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    8. 8

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    9. 9

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

    2. 2

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    3. 3

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    4. 4

      Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

    5. 5

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    6. Näytä lisää