Digitoday

Nokian suomalaiset eropaketit kalpenevat Bochum-pakettien rinnalla

Julkaistu: , Päivitetty:

Nokian hyvin kaupaksi käyneet vapaaehtoiset eropaketit eivät ole niin mehukkaita kuin niiden suosiosta voisi päätellä. Ne eivät vedä taloudellisesti vertoja Nokian aiemmille, esimerkiksi Saksan Bochumissa tarjoamille eropaketeille.

Matkapuhelinjätti Nokian tänä keväänä tarjoamat eropaketit tekivät hyvin kauppansa, kuten Taloussanomat kertoi eilen torstaina.

Tuhat pakettia, joita Nokia tarjosi vapaaehtoisesti irtisanoutuville työntekijöilleen maailmanlaajuisesti, herättivät suurta kiinnostusta työntekijöiden parissa heti alusta lähtien.

Nokian tavoite tuhannesta vapaaehtoisesta lähtijästä täyttyi jo ennen pääsiäistä, vaikka prosessille oli alun perin varattu aikaa jopa toukokuun loppuun asti.

Taantumakeväänä nähdyt Voluntary Resignation Package -ohjelman paketit kalpenevat kuitenkin rahalliselta arvoltaan, jos niitä verrataan esimerkiksi korvauksiin, joita Nokia maksoi Bochumissa Saksassa irtisanomilleen työntekijöille. 
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Kyllähän se taso on sellainen, ettei Suomessa ole moisia nähty, EU-työoikeuden asiantuntija, lakimies Jari Hellsten SAK:sta sanoo. 

Bochumilaisille
enemmän

Vaikka bochumilaisille maksettuja paketteja rinnastetaan raa'asti keskustelupalstoilla Nokian nyt maksamiin paketteihin, pakettien suora vertailu ei ole ongelmatonta.

Hellsten esimerkiksi muistuttaa useaan otteeseen, että julkisuudessa esiintyneet Bochum-korvaukset maksettiin irtisanottaville, ei itse irtisanoutuville työntekijöille.

Puhtaasti taloudelliselta kannalta bochumilaisten korvaukset olivat kuitenkin suurempia kuin nyt nähdyt.

Tyypillinen korvaus Bochumista potkitulle työntekijälle oli 70 000–80 000 euroa

Saksalaista IG Metall -ammattiliittoa edustava asiamies Ulrike Kleinebrahm kertoi Ylen 23. maaliskuuta esittämässä MOT-ohjelmassa bochumilaisten pääsevän henkilökohtaisen irtisanomisaikansa jälkeen 12 kuukaudeksi koulutusta ja kuntoutusta uutta työpaikkaa varten tarjoavaan Transfergesellschaftiin.

Sen lisäksi bochumilaiset saavat Nokialla tehdyn työuran keston, palkkatason ja iän perusteella määriteltävän kertakorvauksen.

Ylen MOT-ohjelman mukaan vapaaehtoisesti lähtevä Nokian suomalainen työntekijä voi taas saada lähtökorvauksena 5–15 kuukauden palkan, johon sisältyy irtisanomisajan palkka. Isoimmat potit on varattu 12 vuotta Nokian palveluksessa olleille.

Esimerkiksi 3 500 euroa kuukaudessa tienaava työntekijä saisi paketin myötä 52 500 euroa.

Sen lisäksi työntekijälle tarjotaan muutaman päivän kestävä työnhaku- ja uraohjaus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Sosiaalisesta mediasta yllättäen kadonnut Kylie Jenner poseeraa tuoreissa kuvissa – paljastuiko raskaus viimein? Fanit ällistyivät näkemästään

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Kuusamon lukioon käveli tuntematon kaksikko kasvot peitettyinä – ovet lukittiin hätäkytkimellä, poliisi paikalle

    5. 5

      Madventuresin Tunna Milonoff julkaisi harvinaisen yhteiskuvan Jenni-vaimonsa kanssa: ”16 vuotta sitten tein elämäni parhaan päätöksen”

    6. 6

      RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

    7. 7

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    8. 8

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    9. 9

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    10. 10

      Huumetuomion saanut Jari Sillanpää jäi keikkatauolle: ”Jari lomailee parhaillaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    5. 5

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    6. 6

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    7. 7

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    8. 8

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    9. 9

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    10. 10

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Sosiaalisesta mediasta yllättäen kadonnut Kylie Jenner poseeraa tuoreissa kuvissa – paljastuiko raskaus viimein? Fanit ällistyivät näkemästään

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Kuusamon lukioon käveli tuntematon kaksikko kasvot peitettyinä – ovet lukittiin hätäkytkimellä, poliisi paikalle

    5. 5

      Madventuresin Tunna Milonoff julkaisi harvinaisen yhteiskuvan Jenni-vaimonsa kanssa: ”16 vuotta sitten tein elämäni parhaan päätöksen”

    6. Näytä lisää