Digitoday

IBM:n suurkonekoulutus porskuttaa

Julkaistu: , Päivitetty:

IBM:n keskuskoneosaajia synnyttävään ohjelmaan on liittynyt noin 550 korkeakoulua ja yliopistoa eri puolilla maailmaa.
IBM:n System z -koulutusohjelmaan on liittynyt muun muassa suuri intialainen Anna-yliopisto, joka tarjoaa ensimmäisten joukossa opiskelijoilleen mahdollisuuden erikoistua keskuskoneteknologioihin ja suorittaa niistä tutkinto.

Keskuskonejärjestelmät ja niihin liittyvät kehitysohjelmat kiinnostavat myös suomalaisia korkeakouluja ja yliopistoja, jotka IBM:n mukaan ovat nekin mukana yhtiön ohjelmassa.

– Haluamme omalta osaltamme kannustaa suomalaisia opiskelijoita jatkossakin kehittämään teknologiaosaamistaan ja panostamaan suurkoneympäristöjen, palvelinkeskusten ja muiden uusien trendien vaatimien teknologioiden oppimiseen. Näin parhaiten kasvatamme kansallista osaamista tietoyhteiskunnassamme, sanoo IBM:n yliopisto- ja yhteiskuntasuhteista vastaava Jyrki Koskinen tiedotteessa.

Enemmän työtarjouksia
opiskelijoille

System z -koulutusohjelma on tiivistänyt yhteistyötä korkeakoulujen, yliopistojen ja liike-elämän välillä. IBM uskoo ohjelman myös lähentäneen opiskelijoita ja yritysmaailmaa niin, että opiskelijat ovat saaneet taitojensa kasvaessa yhä enemmän työtarjouksia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vuosi sitten IBM kertoi ohjelmassa olevan mukana yli neljäsataa korkeakoulua ja yliopistoa. Silloin yhtiö viittasi internet-sovellusten määrän kasvuun ja ympäristötietoisuuden lisääntymiseen, mitkä ovat kiihdyttäneet palvelinten virtualisointia ja konsolidointia isompiin yksiköihin.

IBM:n viesti ei ole vuodessa muuttunut: yhtiön mukaan kehitys on tukenut keskuskoneiden markkinoiden kasvua ja lisännyt alan osaajien kysyntää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    3. 3

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    4. 4

      Trump jakoi kehittämänsä ”valemediapalkinnot” – twiitin jälkeen verkkosivu kaatui heti

    5. 5

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    6. 6

      Dopingtestaajien ilmestyminen aiheutti joukkopaon yleisurheilukisoissa Venäjällä – 36 urheilijaa ”sairastui” yllättäen

    7. 7

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    8. 8

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    9. 9

      Ehta suomalaissälli Antti, 40, testasi Italian muodikkaimpien miesten kuuman tyylin – lopputulos on hulvaton

    10. 10

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    4. 4

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    5. 5

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    6. 6

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    7. 7

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    8. 8

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    9. 9

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    6. 6

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    7. 7

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    8. 8

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    9. 9

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    3. 3

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    4. 4

      Trump jakoi kehittämänsä ”valemediapalkinnot” – twiitin jälkeen verkkosivu kaatui heti

    5. 5

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    6. Näytä lisää