Digitoday

Television hätätiedote ärsytti

Julkaistu:

Hätätiedotteiden välitysjärjestelmää testataan jälleen radiossa kaikilla YLEn ja kaupallisilla kanavilla sekä televisiossa YLEn, MTV:n ja Nelosen kanavilla keskiviikkona hätänumeropäivänä. Abloyn tehdaspalo kuitenkin osoitti, että kaikki eivät pidä systeemiä yksiselitteisen hyvänä.

Tavallista laajempi kokeilu tehdään kerran vuodessa aina hätänumeropäivänä.

Testaus alkaa kello 11.20, jolloin radiokanavilla lähetys katkeaa ja vaihtuu Radio Suomen signaaliksi. Kanavien kytkentävaiheessa kuullaan musiikki- ja puhenauhoite, jonka jälkeen Radio Suomesta luetaan suorana kokeilusanoma.

Televisiossa pyörii kokeilusta kertova teksti kuvaruudun yläreunassa samalla kun normaalin äänen taustalla kuuluu hätätiedotteen tunnus, hätätiedotteiden välitysjärjestelmän toimivuudesta vastaava liikenne- ja viestintäministeriö kertoo.

Tekstissä kerrotaan myös, että kokeilu ei edellytä väestöltä toimenpiteitä, ja että lisätietoa löytyy teksti-tv:n sivulta 112. Hätänumeroon 112 ei kuitenkaan tule soittaa edes oikean hätäviestin vuoksi, sillä tiedustelusoitot saattavat tukkia numeron.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hätätiedote pilasi
leffanauhoituksen

Testauksella varmistetaan, että välitysjärjestelmä on teknisesti ja toiminnallisesti kunnossa. Hätätiedotteiden välitysjärjestelmä laajennettiin viime vuonna koskemaan myös televisiota, ja television järjestelmää kokeillaan nyt myös jokaisen kuukauden ensimmäisenä maanantaina.

Turvallisuusjohtaja Rauli Parmes liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoo, että hätätiedotteiden välittäminen internetissä tavallisille kansalaisille on vasta vision asteella.

– Se on yksi tavoite, mutta sitä ei ole vielä lähdetty vakavasti viemään eteenpäin. Siinä on paitsi teknisiä ongelmia, myös muita kysymyksiä. Jo televisio on herättänyt aika paljon keskustelua siitä, onko tarpeen käyttää näin voimakasta välinettä ja missä tilanteessa, Parmes toteaa.

Esimerkkinä hän mainitsee äskettäisen Abloyn tehdaspalon Joensuussa, josta esitettiin hätätiedote televisiossa ympäri valtakunnan.

– Kansalaispalaute oli aika tyrmäävää. Jollakin esimerkiksi elokuvan nauhoitus meni pilalle, Parmes purkaa yleisön kritiikkiä. Kaikki eivät olleet vakuuttuneita siitä, että kyseisestä onnettomuudesta piti hätätiedottaa valtakunnallisesti.

Nettijärjestelmän kehittämisen kanssa edetään siksi varovaisesti, mutta tavoitteena on saada lopulta kaikki merkittävät välineet hätätiedotteiden piiriin. Perusteilla sen sijaan on kansalaisportaali, jossa viranomaiset jakaisivat tietoa jälkijättöisesti.

Vaarallinen sääilmiö
voi kirvoittaa hätätiedotteen

Hätätiedote voidaan antaa tilanteessa, jossa ihmisten henkeen, terveyteen tai omaisuuteen kohdistuva vaara arvioidaan välittömäksi tai sellaisen uhan torjumiseksi, joka saattaa aiheuttaa toteutuessaan huomattavan omaisuus- ja ympäristövahingon.

Tällaisia tilanteita saattavat aiheuttaa esimerkiksi vakava vaarallisiin aineisiin liittyvä onnettomuus tai lähestyvä poikkeuksellisen voimakas myrsky tai muu nopeasti kehittyvä vaarallinen sääilmiö. Vastaavia häiriötilanteita ovat myös erilaiset sähkön-, lämmön- ja veden jakelukatkokset sekä liikenneruuhkat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    4. 4

      Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

    5. 5

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    6. 6

      Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

    7. 7

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    8. 8

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    9. 9

      Trumpilta jälleen täyslaidallinen kansallislaulun aikana polvistuneille pelaajille – sponsorit hermostuneita tilanteeseen

    10. 10

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    4. 4

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    5. 5

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    6. 6

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    7. 7

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    8. 8

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    9. 9

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    10. 10

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    4. 4

      Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

    5. 5

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    6. Näytä lisää