Digitoday

Nanoteknologia alkaa löytää tiensä ict-alalle

Julkaistu: , Päivitetty:

Ict-alan yritykset ovat muutamassa vuodessa aktivoituneet nanoteknologiahankkeissa.
Kolmannessa Tekesille tekemässään Suomen nanoteknologiakartoituksessa Spinverse Oy on löytänyt Suomesta kaikkiaan 202 aiheen parissa aktiivisesti puuhaavaa yritystä, kun ensimmäisessä vuonna 2004 tehdyssä selvityksessä määrä jäi 61:een.

Lisäksi noin 30 yritystä tarjoaa nanoteknologiaan liittyviä palveluita, Spinverse yhtenä joukossa.

Suurin osa suomalaisista nanoteknologiaa hyödyntävistä yrityksistä toimii kemianteollisuudessa, ict-alalla tai terveys- ja hyvinvointisektorilla. Nanoteknologiahankkeita löytyi lähes 40 ict-alan yritykseltä.

Tekesin FinNano-hankkeen johtoryhmän puheenjohtaja ja Nokian nanoteknologiatutkimusta Cambridgen tutkimusyksikössä vetävä Tapani Ryhänen arvioi Suomen vahvuudeksi nanoteknologiassa voimakkaat klusterit, joita on syntynyt muun muassa mobiililaitteiden, fotoniikan, integroitujen anturijärjestelmien, painetun elektroniikan ja ympäristömonitoroinnin ympärille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ryhänen uskoo nanoteknologian luovan niille uusia läpimurtomahdollisuuksia ja markkinoita. Kovan kansainvälisen kilpailun takia hän suosittelee partneroitumista johtavien kansainvälisten pelureiden kanssa.

Nokian nanotutkimusyksikössä Cambridgen yliopistossa on nokialaisia Ryhäsen mukaan 15 ja lisäksi hankkeissa on kiinni yli 20 ulkopuolista tutkijaa. Suomessa nanoteknologia työllistää seitsemän nokialaista ja yhteistyötä tehdään pääasiassa Teknillisen korkeakoulun kanssa.

Nanobisnestä jo
300 miljoonalla eurolla

Spinversen tutkimuksessa nanoteknologialla nähdään jo merkittävä taloudellinen vaikutus suomalaisessa teollisuudessa. Sillä arvioidaan tehdyn liikevaihtoa vuonna 2008 jo yli 300 miljoonan euron edestä, josta viennin osuus oli 60 prosenttia. Alan parissa työskentelee noin 3000 henkilöä, kun vuonna 2004 arvio oli 300–400.

Vuoteen 2013 mennessä nanoteknologiasta syntyvän liikevaihdon arvioidaan kasvavan 1,2 miljardiin euroon ja sen työllistävän 11 000–12 000 henkilöä.

Suurimmiksi haasteiksi alueen kehitykselle nähdään rahoitus, osaavan henkilöstön löytyminen sekä immateriaalioikeudet.

Viime vuonna yksityiset investoinnit ylittivät ensimmäistä kertaa julkiset panostukset. Julkista rahaa nanoteknologiasektori sai 38 miljoonaa euroa, kun teollisuus investoi 57 miljoonaa ja riskirahoitusta pistettiin peliin 9,5 miljoonaa euroa.

Alalla toimivien yritysten kansainvälistyminen edellyttää kuitenkin rahoitusmahdollisuuksien parantamista edelleen.

– Tutkimuksen mukaan tuotteiden vieminen kansainvälisille markkinoille vaatii seuraavien kahden vuoden aikana kymmeniä miljoonia euroja ulkoista rahoitusta. Tässä ovat tarpeen niin julkinen raha kuin riskirahoittajat, Tekesin FinNano-ohjelman päällikkö Markku Lämsä sanoo.

Tekesin vuonna 2005 alkaneen ja ensi vuonna päättyvän FinNano-ohjelman kokonaisbudjetti on 70 miljoonaa euroa. Kolmen vuoden aikana sen puitteissa on tuettu noin sataa hanketta. Suomen Akatemian FinNano-ohjelmalla on 10 miljoonan euron budjetti. Sen puitteissa on käynnissä 13 hanketta.

Lisäksi opetusministeriöllä on vuosina 2007–2009 24 miljoonan euron ohjelma nanotieteiden ja -teknologian kehittämiseen ja osaamiskeskusohjelman nanoteknologiaklusterilla on 14 miljoonan euron budjetti alueellisten aktiviteettien ja teollisuusyhteistyön kehittämiseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    2. 2

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    3. 3

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    4. 4

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    5. 5

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    6. 6

      Lotta Backlundin pikkujoulut saivat kiusallisen käänteen – odottamaton yllätys narikassa: ”Molempien kasvoilta paistoi narahtamisen kauhu”

    7. 7

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    8. 8

      Ensimmäistä länsimetroa ajanut Keijo: ”Vähän on karnevaalimeininki” – ensimmäiset matkustajat jonottivat Matinkylässä jo perjantaina

    9. 9

      Pystyisitkö nostamaan enemmän kuin Donald Trumpin poika? Tällaisia tuloksia suomalaisurheilijat ovat tehneet maastavedossa

    10. 10

      Lauri Markkanen opettaa videolla suomea joukkuekavereilleen – yksi sana hämmentää täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    2. 2

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    3. 3

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    4. 4

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    5. 5

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    6. 6

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    7. 7

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    8. 8

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    9. 9

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    10. 10

      Suora lähetys juuri nyt: Länsimetro starttasi Espoon Matinkylästä – kyydissä satoja matkustajia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    2. 2

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    3. 3

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    4. 4

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    5. 5

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    6. Näytä lisää