Digitoday

Liv-kanava tavoittaa puolet suomalaisista

Julkaistu: , Päivitetty:

Nelonen media ilmoittaa, että kaapelitalouksissa kanavapaikalla 8 näkyvä maksuton Liv tavoittaa noin puolet suomalaisista. Se aloittaa lähetyksensä ystävänpäivänä 14. helmikuuta.

Nelosen mukaan kanavaperheen uusi jäsen tuo Suomen televisiotarjontaan lifestyle-ohjelmien kattavan paketin. Yhtiö kertoo, että itseensä panostaminen, perhearvot sekä vapaa-ajan tärkeys antoivat sysäyksen lifestyle-kanavan perustamiselle.

- Maailmalla lifestyle-kanavia on viime vuosina syntynyt paljon, mutta Suomesta tällainen on vielä puuttunut. Olemme tehneet paljon taustatyötä ja todenneet, että tällaiselle kanavalle on tarvetta. Ihmiset haluavat viihtyä omassa nahassaan ja tehdä jokapäiväisestä elämästään mahdollisimman onnellista. Liv kannustaa ja inspiroi nauttimaan tästä päivästä, kertoo Livin kanavapäällikkö Katja Santala.

Neljä eri
aihealuetta

Liv tarjoaa ohjelmaa aamusta puoleen yöhön. Ohjelmat ovat Santalan mukaan tuoreita ja varta vasten Liville hankittuja. Kanavan ohjelmisto koostuu neljästä eri aihealueesta, jotka ovat koti, suhteet, minä ja ilmiöt.

Koti-ohjelmablokissa kokataan, sisustetaan ja hoidetaan puutarhaa. Katsojia opastetaan muun muassa ranskalaisen keittiön saloihin ja annetaan vinkkejä onnistuneiden illanistujaisten järjestämiseen. Sisustusohjelmissa nähdään onnistuneita muodonmuutoksia ja seurataan tuoreen pariskunnan yhteistä
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
taloprojektia.

Suhteet-blokin ohjelmistossa tehdään onnistuneita lomamatkoja lasten kanssa, etsitään kunnon miestä eri konstein, opetetaan pissiksille käytöstapoja ja tarjotaan vinkkejä seksielämän parantamiseksi.

Minä-ohjelmablokki tarjoaa kauneuteen, terveyteen ja tyyliin liittyviä ohjelmia matkailua unohtamatta. Tunnettu huippumalli Jodie Kidd vie katsojat shoppailumatkalle maailman metropoleihin ja kadulta poimituista naisista stailataan upeita. Kauneuskäsityksiä puntaroidaan pinnalta ja pintaa syvemmältä.

Ilmiöt-ohjemablokissa nähdään päivittäin Emmy-palkittu Ellen DeGeneres Show. Ajankohtainen talkshow nähdään vain viikon viiveellä Yhdysvaltain
ensiesityksestä. Keskustelua herättävät myös viikottain nähtävät Liv D -dokumentit.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    2. 2

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    3. 3

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    4. 4

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    5. 5

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    6. 6

      Lotta Backlundin pikkujoulut saivat kiusallisen käänteen – odottamaton yllätys narikassa: ”Molempien kasvoilta paistoi narahtamisen kauhu”

    7. 7

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    8. 8

      Pystyisitkö nostamaan enemmän kuin Donald Trumpin poika? Tällaisia tuloksia suomalaisurheilijat ovat tehneet maastavedossa

    9. 9

      Ensimmäistä länsimetroa ajanut Keijo: ”Vähän on karnevaalimeininki” – ensimmäiset matkustajat jonottivat Matinkylässä jo perjantaina

    10. 10

      Lauri Markkanen opettaa videolla suomea joukkuekavereilleen – yksi sana hämmentää täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    2. 2

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    3. 3

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    4. 4

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    5. 5

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    6. 6

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    7. 7

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    8. 8

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    9. 9

      Suora lähetys juuri nyt: Länsimetro starttasi Espoon Matinkylästä – kyydissä satoja matkustajia

    10. 10

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    2. 2

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    3. 3

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    4. 4

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    5. 5

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    6. Näytä lisää