Digitoday

Vuoden diili vaimon kanssa mahdollisti itil-valmennusbisneksen

Julkaistu:

Petri "Paavo" Väyrynen teki nelisen vuotta sitten vaimonsa kanssa sopimuksen, että hänen ei tarvitse tuoda perheen talouteen vuoteen rahaa, jos ei omasta puolestaan aiheuta kustannuksiakaan.


- Olin sen verran ehtinyt säästää, että laskin voivani omillani käydä joskus perjantaisin jopa kavereiden kanssa ulkonakin, Petri Väyrynen muistelee aikaa Aleksanterinkadun World Trade Centerin kahvilassa, jonne menemme juttelemaan kun Wakaru Partners Oy:n Helsingin toimiston tilat kerroksissa ovat parhaillaan varattuna.

Wakaru perustettiin loppuvuodesta 2004. Vuoden aikana sen toiminta oli siis saatava sellaiseen vauhtiin, että Petri Väyrynenkin pystyisi osallistumaan silloin yksilapsisen perheensä elatukseen.

Ja onnistuihan se: Wakaru on kasvattanut kannattavasti liikevaihtoaan 30-60 prosenttia vuosittain ja tekee tänä vuonna 17 hengen voimin runsaan kahden miljoonan euron liikevaihdon valmentamalla, konsultoimalla ja muun muassa mittaamalla pääosin ict-ratkaisujen avulla toteutettujen palveluiden päästä päähän -toimivuutta.

- Muuten todellisen 24/7-palvelun merkitys on todella alkanut avautua parin viime vuoden aikana, kun nyt 6-vuotiaan Erican lisäksi Tampereen kotoa löytyvät 3-vuotiaat kaksoset Lucas ja Alica, Petri Väyrynen naurahtaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Haasteita on asettanut myös kahden uran mahduttaminen yhteen perheeseen. Toisaalta juristina työskentelevän vaimon osaamisesta on ollut hyötyä myös Wakarulle.

Ei "bitei ja vehkei",
vaan mitä niillä saa aikaan

Wakarun toiminnan perustana ovat parhaat käytännöt: itil, cobit ja uusimpana prince2.

Palveluiden toimivuuden mittaamiseksi Wakaru tarjoaa palveluna liiketoimintaprosessien ja palveluiden päästä-päähän mittaamista. Wakarun palvelun moottorina toimii itil 3 -yhteensopiva HP:n Business Availability Centerin teknologiaa hyödyntävä Wilbert-robotti, joita on Väyrysen mukaan käytössä jo yli viisikymmentä eri puolilla maailmaa.

Petri Väyrynen korostaa olevansa ennen kaikkea palvelualalla.

- Olen pyörittänyt kasinoa Vladivostokissa, kasinopelejä Suomessa ja tehnyt opiskeluaikoina monenkinlaista muutakin palvelualan työtä, hän kertoo. Ja tuntuu arvostavan korkealle niin Wasalandiasta saamansa "aurinkoisen asiakaspalvelijan" kunniakirjan kuin myös Raha-automaattiyhdistyksen valinnan vuoden pelinhoitajaksi Tampereella.

Väyrynen on hankkinut ulkomaankaupan yo-merkonomin paperit vuonna 1992 ja täydentänyt niitä lukemalla johtamis- ja laatupainotteiseksi tradenomiksi 2001 työn ohessa, samalla kun alkoi silloisessa Telessä saada otetta ict-palvelubisneksestä.

- Itse en ole koskaan ihmeemmin rakastanut "bitei ja vehkei", vaan korkeintaan sitä, mitä niillä voidaan saada aikaan, hän kuittaa. Mutta kertoo silti ict-osaamistakin vuosien varrella tarttuneen vaatteisiin sen verran, että "muutama vuosi sitten meni certified information systems auditor -koe suorilta jaloilta heittämällä läpi".

Telestä Soneraksi ja TeliaSoneraksi muuttuneessa organisaatiossa Petri Väyrynen ehti olla monissakin yksiköissä eri tehtävissä. Urakehitykseen vaikutti eniten silloisen Sonera Juxton palvelutuotannon kehittäminen muun muassa itil-mallin avulla kannattavaksi toiminnaksi.

Pomolta 3-4 kirjaa
pöydänkulmalle

- Silloinen esimieheni Nopparin Seppo toi pöydänkulmalla itil-kirjoja kehottaen katsomaan, josko niistä löytyisi jotain meidän tarpeisiimme, Väyrynen muistelee.

- Silloin koin jonkinlaisen heräämisen, kun huomasin, että niihin kirjoihin oli valmiiksi koottu prosesseja ja käytäntöjä, joista joidenkin löytämiseen oli meillä saattanut mennä parikin vuotta.

Vaikka ura TeliaSonerassa vei johtajaksi sisäiseen tietohallintoon, oli Soneran joidenkin asiakkaiden kanssa kehittynyt konsultointitoimeksiantoja. Yrittäjäperheen vesan mielessä nousi yhä usemmin ajatus kertyneen osaamisen varaan rakennettavasta liiketoiminnasta.

Loppuvuonna 2004 perustettu Wakaru aloitti kahden ihmisen voimin. Väyrysen lisäksi mukana oli Soneran juustohöylä-väenvähennyksissä tilaa nuoremmille perheellisille tilaa vapaaehtoisesti antanut Anneli Saarimaa. Asiakkaaksi saatiin heti TeliaSoneran lisäksi WM-data, jossa ulkoistuspalveluja veti siihen aikaan Sonera Juxton ajoilta tuttu Timo Knuutila.

Yli 4000 ammattilaista
läpi valmennusmankelista

Tähän päivään mennessä Wakarun valmennusmyllyn läpi on Väyrysen mukaan ehtinyt mennä läpi noin 4000 henkilöä. Valtaosa valmennusta on ollut itiliä it-palveluiden kehittämiseksi, parin viime vuoden ajan lisääntyvästi cobitia eli it-hallinnon parhaita käytäntöjä ja tuoreimpana projektijohtamisen "open sourcea" eli prince2:ta.

- Prince2 on vielä niin tuore asia, että Suomen noin 30:stä prince2-sertifioidusta puolet on meillä töissä. Prince2 on kuitenkin nopeasti saavuttamassa projektijohtamisessa Euroopassa samaa aseman kuin itil-palvelujohtamisen puolella.

Molemmissa parhaissa käytännöissä toistuvat samat perusasiat, prosessipohjainen toimintamalli, yhteinen kieli sekä sertifiointeihin tähtäävä valmis valmennusohjelma.

- Mielestäni eri organisaatioiden kannalta ei ole enää järkevää lähteä kehittämään heille räätälöityjä omia malleja kun tarjolla on erinomaisia yleisiä malleja, Väyrynen toteaa.

Väyrynen itse arvioi Wakarun olevan Suomen johtava itil-valmentaja.

- Jos joskus jonkun tarjouskilpailun häviämme, niin se on hinnalla. Liiketoimintamalliimme ei kuulu hinnalla kilpailu. Valmennuspalveluissakin asiakkaiden tulisi enemmän keskittyä valmennusten vaikuttavuuteen sekä laatuun kuin pelkkään hintaan. Kysymyksessä on kuitenkin organisaatioiden ydinosaamisen kehittäminen, Väyrynen kuittaa.

Cobit ja prince2 jatkavat Väyrysen mukaan siitä, mihin itilillä on päästy.

- Tietohallinto ei pääse mukaan liiketoiminnan kehittämiskeskusteluihin ennen kuin kotipesä on kunnossa. Tietohallinnon haasteena on ensin varmistaa, että omat palvelut ovat kustannustehokkaasti ja laadukkaasti tuotettu ennen kuin pääsy liiketoiminnan kehittämiseen liittyviin foorumeihin aukeaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    2. 2

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    5. 5

      Painin olympiavoittaja Jouko Salomäki joutuu oikeuteen – syyte törkeästä kavalluksesta

    6. 6

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    7. 7

      Juuse Saros ilmiömäisessä vedossa – nuorukainen teki NHL-historiaa

    8. 8

      Karmivat pakkaset piinaavat Venäjää – Siperiassa jopa -62 astetta, mittarikin hajosi

    9. 9

      Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

    10. 10

      Tältä näyttävät kevään kuumimmat alusvaatteet – ylistys muodokkaalle naiselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    2. 2

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    3. 3

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    4. 4

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    5. 5

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    6. 6

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    7. 7

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    8. 8

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    9. 9

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    10. 10

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    3. 3

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    8. 8

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    2. 2

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    5. 5

      Painin olympiavoittaja Jouko Salomäki joutuu oikeuteen – syyte törkeästä kavalluksesta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    2. 2

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    3. 3

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    4. 4

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    5. 5

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    3. 3

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. Näytä lisää